Taustaa

Olen 1983 syntynyt mies, jolla on kotona Rovaniemellä yksi vaimo ja kaksi lasta. Aiemmalta koulutukseltani olen kauppatieteiden kandidaatti ja työkokemusta on kertynyt nuoruuden tilapäisduunien (mm. lakaisukoneenkuljettaja, jyränkuljettaja, taksinkuljettaja) lisäksi copywriterina sekä ohjelmointitiimin projektipäällikkönä.

Tässä yhteydessä on aiheellista lisätä, että teini-iässä ajoin kartingia SM-tasolla ja armeijassa kerkesin ajaa rekkakortin ennen kuin sain siirron ilmavoimien ohjaajakurssille... opettelemaan siis lentokoneen ohjaamista.

Kuten edeltä käy ilmi, teknisten laitteiden ohjaaminen on aina ollut osa elämääni joten sinänsä ei ollut ihan valtava yllätys, että päädyin vielä näin aikuisiällä vaihtamaan alaa. Tällä hetkellä opiskelen Salpauslennon ammattilentäjän opintolinjalla päästäkseni aikanaan kaikkien kuskien kuninkuusluokkaan - liikennelentäjäksi.

Tämän blogin perustamiseen oli kolme syytä:
  1. Hakupäätöstä pohtiessani olin erittäin kiinnostunut lukemaan, mitä satunnaisen lentäjäoppilaan päässä liikkuu ja minkälaista koulutus on käytännössä.
  2. Halusin taltioida tämän ajanjakson ajatuksia ja tunnelmia, läheisilleni ja myös oman muistini tueksi.
  3. Tykkään kirjoittaa.
Vaikka moni suomalainenkin ilmailubloggaaja kirjoittaa englanniksi päätin itse pitäytyä suomessa, jotta tekstini olisi helposti ymmärrettävissä myös englantia taitamattomalle tai kieliopintojaan vasta aloittelevalle.

Tervetuloa seuraamaan!

JP

Ei kommentteja: