lauantai 29. helmikuuta 2020

MCC, the end(?)

Ammattilentäjän opintolinjan loppuhuipennus on ohjaamoyhteistyökurssi, joka tunnetaan myös englanninkielisestä Multi Crew Co-operation -nimestä muodostuvalla lyhenteellä MCC. Minun kohdallani MCC tarkoitti reilun viikon mittaista reissua Berliinin liepeille, Strausberg-nimiseen pikkukaupunkiin jossa toimii Salpauslennon yhteistyökumppani Aerotours.

MCC-kurssi suoritetaan parityöskentelynä ja parikseni päätyi huomattavasti minua kokeneempi pilotti, joka ei vain aiemmalla urallaan ollut tätä koulutusta tarvinnut. Kokeneemman ilmailijan viereen päätyminen on aina hyvä juttu, koska siinä oppii väkisinkin jotakin uutta - tai ainakin kuulee hyviä tarinoita lentouran varrelta. Tällä reissulla tuli molempia aivan kiitettävästi.

Koska kurssin tavoitteena on ohjaamoyhteistyön kouluttaminen ja harjoittelu, ei käytettävällä konetyypillä - tai käytännössä siis simulaattorilla - ole juurikaan merkitystä. Meidät istutettiin FNPT2-laitteeseen jonka esikuvana on Beechcraft King Air B200, joka oli sekä minulle että parilleni entuudestaan täysin vieras konetyyppi. Koulutuksen aikana tuotiinkin useaan otteeseen esille, että koska emme ole suorittamassa B200-tyyppikoulutusta, meiltä ei odoteta suvereenia järjestelmäosaamista ja lentoteknisissä asioissa voi aina kysyä neuvoa kouluttajalta - pari kertaa laitettiinkin simu parkkiin keskelle taivasta kun avioniikan käyttöä piti pähkäillä ennakoitua pidempään.

Vaikka MCC-kurssilla käytettävää laitetta ei tarvitse tuntea täydellisesti, oli ohjaamojulisteelle käyttöä iltaisin.
Koulutuksen alussa oli pari päivää teoriaa joiden jälkeen pääsimme tekemään tutustumisistunnon harjoituslaitteessa ennen varsinaisten koulutussessioiden (5 x 4 h) alkamista. Koulutusjakson keskelle osui simulaattorin varaustilanteesta johtuen (ennakkoon tiedossa ollut) parin päivän tauko, ilman sitä olisimme olleet valmiita viikossa mutta nyt olin reissussa yhteensä kymmenen päivää. No pääsinpä viettämään pari turistipäivää Berliinissä samalla reissulla.

Lennonharjoittelulaitteemme ei näytä päällisin puolin järin aerodynaamiselta.
Käytännön harjoitteet suoritettiin vuorotellen kapteenina ja perämiehenä, eli kumpikin sai harjoitella tärkeimmät skenaariot molemmissa rooleissa. Vaikka simussa ei ole oikeasti hengenvaaraa ja palavan moottorin virtuaaliliekitkin rajautuvat tämän tason laitteessa visuaalin ulkopuolelle, on se vain jännä huomata kuinka syke nousee kun tehdään lähestymistä huonossa kelissä, toinen moottori on hajonnut jo lentoonlähdössä ja se viimeinenkin syttyy palamaan muutaman mailin päässä kentästä.

Sisäpuolella sentään on ihan mukavasti lentämisen meininkiä.
Toinen mielenkiintoinen ilmiö oli se, että kuinka nopeasti ongelmien kasaantuminen muodostuu isoksi ongelmaksi. Hydrauliikkavika? Nou hätä. Paineistusongelma? Tulee jo vähän kiireen tuntua. Lisätään pinoon vielä sinänsä yksinkertainen generaattorihäiriö, niin äkkiä on checklistat ja lähestymisbriiffit aivan kesken kun mailin päästä pitäisi olla jo liukupolussa kiinni. Eihän tuollaista tapahdu tosielämässä mutta tilanne havainnollisti hyvin, miltä oppikirjoista tuttu task saturation näyttää käytännössä ja miten sen kanssa voi yrittää tulla toimeen. 

MCC:n myötä ammattilentäjän opintolinja tuli minun osaltani päätökseen, eli leikillisesti sanoen - ja Kelan mielestä ihan tosissaankin sanoen - olen nyt "valmistunut koulusta". Isoja valmistujaisjuhlia en ajatellut pitää, valmiita lentäjiä kun on vain hautausmaalla, joten sanotaan vaikka niin, että olen nyt valmis seuraavaan koulutusvaiheeseen (joka alkaakin heti maanantaina Norran perämieskurssin muodossa).

Perustaessani tämän blogin ajattelin pitää sitä ainakin opintojen loppuun asti, eli siinä mielessä projektin ensisijainen tavoite on nyt täyttynyt. Pohdiskelen vielä, että jatkaisinko bloggailua myös tästä eteenpäin vaiko en - ilmoitan päätöksestäni täällä maaliskuun loppuun mennessä.

Kiitos tähänastisesta kiinnostuksesta kaikille lukijoille! 

keskiviikko 19. helmikuuta 2020

Aamuksi reissuun

Vaikka pidän itseäni aamuihmisenä on pakko myöntää, että 0545 lähtevä lento tuntuu vähän epämiellyttävältä. Koska istuinpaikkani oli vasta rivillä 11, minulle riitti kun olin kentällä boardingin alkaessa mutta kohtapa sitä pääsee nauttimaan etupenkkipaikan myötä vielä aikaisemmista herätyksistä, joten ei passaa valittaa.

Auringonnousu lentopinnoilla jaksaa säväyttää, ainakin vielä tässä vaiheessa koulutusta.
Rovaniemi - Helsinki siis aamukoneella, jonka jälkeen aamupala ja asioiden hoitoa Vantaalla. Alkuillasta matka jatkuu kohti Berliiniä ja MCC-kurssia, jonka jälkeen peruskoulutus on paketissa.

perjantai 14. helmikuuta 2020

Toiset jäähyväiset Malmille: Advanced UPRT

Uuden EASA-määräyksen myötä uuden pilotin täytyy suorittaa ennen ensimmäistä tyyppikurssia Advanced Upset Prevention and Recovery Training eli kavereiden kesken Advanced UPRT -koulutus. Pakettiin sisältyy viisi tuntia teoriaa ja kolme tuntia lentämistä, jotka kävin suorittamassa Malmilla (jolle ehdin jo kertaalleen jättää hyvästit).

Tänään tuli yksi todistus lisää. Modulaarisella opintolinjalla näitä kertyy melkoinen nippu.
Joistakin ennakkokäsityksistä poiketen UPRT-lentojen suorittamiseen riittää ns. utility-luokan kone, ja Salpauslennolla homma hoidetaan vanhalla tutulla mopo-Cessnalla. Koulutuksen tavoite on lisätä osaamista epätavallisten lentoliikkeiden välttämiseen ja niistä palautumiseen, eli käytännössä ajetaan erilaisia sakkauksia sekä muita mukavia liikkeitä ja harjoitellaan oikeaoppisia oikaisuja.

Peruskoulutukseeni ei kuulu tämän jälkeen enää yhtään lentotuntia oikealla koneella, se homma jatkuu vasta tyyppikurssilla. Ensi viikolla lähden Berliiniin suorittamaan Multi Crew Co-operation eli MCC-kurssin (24 h teoriaa ja 20 h simua), jonka jälkeen ammattilentäjän opintolinja on minun osaltani paketissa.

torstai 6. helmikuuta 2020

Ansiolentäjän lupakirja

Ilmailuala rakastaa lyhenteitä, joten tämän postauksen alkuun on tarpeellista antaa lyhyt oppimäärä lentolupakirjoista. Enemmän aiheesta Traficomin sivuilla.
  • Kahden tai useamman ohjaajan miehistöllä operoitavan, kaupallisessa ilma­liikenteessä käytettävän koneen (eli tyypillisen matkustajakoneen) päälliköllä tulee olla liikenne­lentäjän lupakirja eli ATPL.
  • Lentokoulusta valmistuvalla pilotilla on useimmiten ns. frozen ATPL joka tarkoittaa sitä, että ATPL-teoriat on suoritettu mutta liikenne­lentäjän lupakirjaa (ATPL) haetaan vasta myöhemmin, kun vaadittava lentokokemus täyttyy.
  • Ansiolentäjän lupakirja CPL oikeuttaa ilmailuun ansio­tarkoituksessa joko yhden ohjaajan miehistössä päällikkönä, tai usean ohjaajan miehistössä perämiehenä.
CPL-vaiheen lennot voi aloittaa jo ennen teorioiden valmistumista mutta lentokokeen voi suorittaa vasta kun kaikki teoriakokeet on läpäisty, joka minun kohdallani tapahtui viime viikolla. Opettaja­resurssien vuoksi koulutuksen tukikohtana toimi Tampere-Pirkkalan kenttä, jonne siirsimme viimeisissä lennoissa käytettävän Piper Arrowin koululentona Malmilta.

Operointi Tampereelta oli mukavaa monessa mielessä - kentällä on lennonjohto, ilmatila on (runsaasta koulutus­toiminnasta ja HX-testeistä huolimatta) Helsinkiä väljempää, ja sijainti keskempänä Suomea mahdollistaa monipuolisemmat reitti­vaihto­ehdot matka­lennoille. Ja matkalentämistä CPL-vaiheessa riittää, kun harjoitellaan esim. taksi- ja ilma­kuvaus­lennoille ominaisia suoritteita - eli niitä hommia, mitä CPL-pilotti voisi tehdä työkseen, ellei suuntaa liikennekoneen perämieheksi.
CPL-koulutukseen kuuluu runsaasti matkalentoja. Oulussa oli näin keväinen keli.
Suotuisien säiden sekä hyvän suunnittelun ansiosta jäljellä olleet lennot saatiin kasaan tiiviissä aikataulussa ja kun lentokoekin järjestyi heti koulutusjakson perään, pääsen jo tänään täyttämään hakemusta ansiolentäjän lupakirjasta. Sitten olisi jäljellä enää uutena koulutus­vaatimuksena tullut parin päivän Advanced UPRT -kurssi sekä reilun viikon kestävä MCC- eli ohjaamo­yhteis­työ­kurssi, joiden jälkeen ammattilentäjän opintolinja on minun osaltani päätöksessä.

Tällä hetkellä on kertakaikkisen outo tilanne, kun ei muutamaan päivään ole oikeastaan mitään kouluun liittyvää tekemistä - pystyy ihan vain ihmettelemään normaalia elämää. Hieno tunne.