Toivepostaus: näin minä opiskelen

Anonyymi lukija kysyi opiskelutekniikastani aiemman postauksen kommenteissa. Rupesin ensin vastaamaan kommentilla, mutta päätin aika pian tehdä oman postauksen aiheesta…

Etäopiskelujaksoilla olen ollut enimmäkseen päätoiminen opiskelija, eli nousen samaan aikaan muun perheen kanssa ja heidän lähtiessä töihin/kouluun/päiväkotiin, alan opiskelemaan ja iltapäivällä pyrin lopettamaan päivällisaikaan mennessä. Opintojen lisäksi minulla on muutama epäsäännöllinen työkuvio, jotka vievät keskimäärin pari päivää kuukaudessa.

Uuden teoriaosion alkaessa vilkaisen ihan ensimmäisenä siihen liittyviä harjoituskysymyksiä, jotta saan jonkinlaisen kuvan tärkeistä asioista – sellaiset 15-20 minuuttia per osio. Tämän jälkeen luen materiaalit kerran läpi, katselen välillä YouTubesta löytyviä koulutusmateriaaleja (haulla ”atpl youtube” löytyy parikin kanavaa, joiden soittolistoilla on useampi sata luentoa animaatioineen) ja alan hiljalleen tutustumaan kysymyspankkiin sitä mukaa, mitä aiheita olen ehtinyt käydä läpi. YouTube-luentojen ja kirjan käyttö rinnakkain toimii toisaalta kertauksena ja toisaalta syventävänä, koska asioita käsitellään vähän eri tavalla eri lähteissä. Kun kaikki aineisto on käyty kerran läpi, siirryn kokonaan kysymyspankin puolelle.

Kysymyspankin käytössä minulle toimii tällainen strategia:

  • 99% ajasta Study-moodissa, jotta pääsee lukemaan selitykset heti kun vastaa väärin (tai meni oikein arvaamalla). Välitön palaute on tehokas. Exam-tilaa käytän kellon kanssa ja vain pari kertaa per aine, jotta saan tuntuman Traficomilla käytettävissä olevasta ajasta. 
  • Alkuun kerran kaikki kysymykset läpi, eli testimoodina ”Previously unseen”. Kun ne loppuvat, seuraavaksi ”Incorrectly answered” kunnes kaikki kysymykset on vastattu vähintään kerran oikein. Kun nämäkin loppu, niin tilastojen perusteella vaikeimpia aiheita uudestaan, kunnes tulee Traficom-päivä.
  • Yksittäiset testit pidän melko lyhyinä, yleensä 10-30 kysymystä, ja usein lyhyitä taukoja jolloin jaksaa keskittyä täysillä joka kysymykseen. Googlaa ”pomodoro” – itse en käytä hälytystä työpätkillä vaan pidän lyhyen tauon sopivassa paikassa kun rupeaa uuvuttamaan. Kysymysten määränä 250-300 per päivä tuntui sopivalta tahdilta pankitusvaiheessa.

Traficomilla istuin IR-teoriat yhdellä kertaa (jaettuna kahdelle päivälle), mikä tuntui toimivalta ratkaisulta. Vastasin ensin nopeahkosti kaikki selkeät ja jos joku näytti vaikealta, vastasin siihen vasta toisella kierroksella (ennen kuin lopuksi tarkistin vastaukset). Aika hyvin tuli maksimiajat käytettyä joka kokeessa kun tarkisti kaikki ajatuksen kanssa, ja olin toki ennakkoon laskenut eri kokeiden maksimiajat yhteen, ettei kokonaisaika pääse loppumaan kesken.

ATPL-kokeet olen suunnitellut käyväni kolmessa istunnossa, niissäkin varmaan kukin istunto kahdelle päivälle jaettuna – yksityiskohdat ovat vielä vähän auki, ennen kuin koululta ilmoitetaan loppuvuoden lähijaksojen ajankohdat.

Yleisesti ottaen uskon opiskelussa enemmän laatuun kuin määrään. Olen kuullut juttuja, että joku on opiskellut ”14 tuntia päivässä, joka päivä viiden kuukauden ajan” mutta siellä on saattanut pari somepäivitystä, kissavideota ja ehkä kahvitaukoakin mahtua väliin? Itse kun tykkään tilastoista, olen kellottanut minuutin tarkkuudella (ilmainen Toggl on mainio työkalu) kuhunkin oppiaineeseen käyttämäni ajan ja pistänyt kellon seis aina kahvinkeiton, vessassa käynnin, päivätorkkujen, sometaukojen, jne. ajaksi – keskimääräiset päiväsaldot tehokasta opiskeluaikaa ovat olleet vain 4-5 tunnin haarukassa.

Toivottavasti tästä oli apua anonyymille lukijalle, ja ehkä jollekin muullekin. Kommenteissa voi edelleen esittää toiveita tulevien postausten aiheeksi.

Disclaimer: edellä kuvatulla menetelmällä ei ole (ainakaan vielä) läpäisty ATPL-teorioita 100 % keskiarvolla. IR sentään meni 93 %.

Yksi ajatus koskien aihetta “Toivepostaus: näin minä opiskelen”

  1. Täytyy kommentoida tähän vanhaan postaukseen, että pankituspäivänä läpikäytyjen kysymysten määrä riippuu luonnollisesti aineista: esim. Mass & Balance, Performance ja Principles of Flight saattavat sisältää niin työläitä tehtäviä, että 200 kysymystä voi olla tekemätön paikka kun taas Air Law, Operational Procedures, COMit, ym. ovat nopeita vastata, jolloin päästään reilusti suurempiinkin lukemiin – ennätykseni on 735 kysymystä em. aineita yhden "työpäivän" (lopetus klo 17) aikana.

    Tärkeää on kuitenkin muistaa, että pelkkä aivoton kysymysten nakuttelu ei riitä – asiat pitäisi myös ymmärtää. Non scholae sed vitae.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *