perjantai 28. kesäkuuta 2019

Lähdön tunnelmaa, osa 2

Kokosin muuttokuormaa Helsingistä viimeksi marraskuussa, ja taas on kassit täynnä kampetta. Tällä kertaa kassit ovat vähän isommat kuin viimeksi, koska en ottanut vuokravarastoa Helsingistä - hukkasin kaikki väliaikaisiksi tarkoitetut huonekalut pois ja seuraavan kerran kun hankin asuntoa periferiasta on sen tarkoitus olla pysyvämpi työasunto, jossa myös muu perhe voi tarvittaessa yöpyä satunnaisesti. Eli sellainen ihan oikea asunto, johon ei raijata HOAS-kirppiksen tahraista työtuolia, puoliksi rikkinäistä jalkalamppua ja nitisevää sänkyä.

Edessä on pieni tauko ennen paria viimeistä simusessiota ja mittarikoulutuksen lentokoneella suoritettavaa osuutta, joiden jälkeen ATPL-teoriat alkavat virallisestikin. Tokihan niihin on jo hieman varaslähtöä tässä otettu, aineistoa kun on saatavilla monestakin lähteestä. ATPL-teorioihin kuuluu kolme lyhyttä lähiopetusjaksoa joiden välillä on aina useampi viikko itsenäistä opiskelua, joten seuraavaan puoleen vuoteen ei tarvitse viettää montaakaan yötä poissa kotoa.

tiistai 25. kesäkuuta 2019

Helikopteri lensi pois ämpäri­listalta

Aina välillä käy niin, että päämäärätön hallilla norkoilu kannattaa.

Alkuperäinen suunnitelmani oli käydä aamun simusession jälkeen heittämässä pieni maisemakeikka erään sukulaisen kanssa mopo-Cessnalla, mutta enpä muistanut lepoaikamääräyksiä ennen kuin koulun tietojärjestelmä herjasi niistä - edellisen päivän lento oli sen verran pitkä ja päättyi myöhään illalla, että tänään ei olisi asiaa taivaalle. Paitsi matkustajana.

Hieman harmistuneena ilmoitin kyytiläiselle, että reissu siirtyy toiseen kertaan ja lähdin legendaariseen Malmin Pyöreään syömään. Siinä lihapullia mutustellessani kypsyi ajatus, että lounaan jälkeen voisi mennä hallille järjestelemään illalla huonolle tolalle jääneen paperilokeron ja samalla fanittelemaan heitä, jotka pääsevät lentämään tänään.

Hallilla eräs helikopterikurssin oppilas teki lähtöä kertauslennolle opettajan kanssa. Kun kiinnostus kopterikyytiin tuli puheeksi ja lentolaitteen tankkaustilanne sen mahdollisti, meille teoriajaksoilta tuttu lennonopettaja lupasi minun ja erään toisen "tönkkösiipioppilaan" tulla takapenkille painolastiksi. Aivan käsittämättömän siistiä!

Olo oli kuin lapsella jouluaattona, sillä olen kohtalaisen pitkään halunnut päästä kopterin kyytiin katsomaan, miltä avitaatio näyttää vispiläkulkijan näkökulmasta. Aikanaan ilmavoimien varusmieskurssiin olisi kuulunut tutustumislento pikkukopterilla, mutta se meni minulta ohi päällekkäin sattuneen viisaudenhammasoperaation vuoksi - tänään lepoaikamääräysten aiheuttama maadoitus mahdollisti kopterikokemuksen, jolloin maadoitusten ja helikoptereiden tasapaino täyttyi minun kohdallani.

Lento oli varsin lyhyt mutta riitti antamaan vähän käsitystä siitä, minkälaista kopterilla operointi on. Kiitokset vielä asianosaisille - hieno elämys.

sunnuntai 23. kesäkuuta 2019

Vajaaksi jää

PIC-lentovaiheen alkaessa asetin puolileikilläni tavoitteeksi bongata kaikki Suomen viralliset lentopaikat ja laskeutua mahdollisimman monelle. Ihan kaikille en pystyisi laskeutumaan kahdesta syystä:
  1. Jopa mopo-Cessna on liian iso kone kaikkein pienimmille ultrakentille, ainakin koulun suunnitteluminimeillä katsottaessa.
  2. Koulu ei varsinaisesti kannusta laskeutumaan nurmi- tai sorakentille, joten jätän tässä kohtaa ne suosiolla pois laskuista.
Tätä kirjoittaessani minulla on bongattuna 65 kenttää 88 mahdollisesta ja laskettuna 47/70 (reaaliaikainen seuranta täällä). Päällikkölentoja on jäljellä enää 11 tuntia, eli vajaaksi jää - pitänee käydä kiertämässä puuttuvat kentät vaikka vuokrakoneella sitten joskus, kun olen isompi ja vähän vähemmän köyhä.

Jälkikäteen tarkastellessa projekti oli hieman yllättäen aivan toteutuskelpoinen kurssiin sisältyvien lentotuntien puitteissa. Mitä onnistuminen sitten olisi vaatinut? Seuraavassa muutama vinkki, jos joku muukin on tällaisesta huvituksesta innostunut.
  • Pohjois-Suomen kenttiä ei mitenkään ehdi kiertää näin hitaalla koneella pelkästään Etelä-Suomesta operoitaessa, eli lentoleiri (tai jopa pari pätkää) pohjoisessa on aivan ehdoton edellytys. Tämä meni minulla muuten putkeen, mutta syksyn reissulla oli paljon huonoja kelejä ja keväällä osa kentistä oli vielä lumen peitossa, ja sen myötä laskukelvottomia.
  • Melkein joka reissulla tulisi saada uusi rasti listalle (tai mielellään useampikin), jos poistuu harjoitusaluetta kauemmas. Laskukierrosta ja harjoitusaluettakin kestää lentää koska ne keikat ovat niin lyhyitä, että tiimaa ei juuri pala - minun "virheeni" oli, että ajoin muutaman kerran liikaa Rovaniemi-Kemi ja Rovaniemi-Oulu -välejä. 
  • Siirtymät kannattaa reitittää matkalle osuvien kenttien kautta, mikä on myös tosi mukavaa - muutama läpäri reitin varrella rytmittää mukavasti pitkää lentoa. Tuossa minun luvussani lasketuista kentistä todella suuri osa on näitä matkan varrella läpilaskettuja kenttiä.
  • Lentokonebensan saanti on nykyään yllättävän hankalaa ja vaatii huolellista suunnittelua, ettei reissussa käy nolosti. NOTAMit kannattaa ihan oikeasti tarkistaa ennen lähtöä - minun piti parikin kertaa suunnitella koko reitti uusiksi kun lähtöpäivän aamuna kävi ilmi, että suunnitellulla tankkauspaikalla on polttoainemittari rikki tai jokin muu yllättävä este.
Kaikkein tärkein vinkki on, että bongausprojektia ei kannata ottaa liian vakavasti. Vaikka tavoite jää minulla vielä toistaiseksi täyttymättä, niin joka reissulta tarttui mukaan oppia ja kokemusta - sehän tässä kuitenkin pääasia on. Ja lentämisestä nauttiminen.

perjantai 14. kesäkuuta 2019

Seikkailu

Jos uskoisin onneen niin sanoisin, että tänään oli vähän huonoa onnea. Todellisuudessahan tämä oli vain sarja epäsuotuisia sattumia.

Perjantai, eli kotiinpaluupäivä - olimme sopineet opettajan ja lentoparini kanssa, että aloitamme simuilut jo 7:30 jotta ehtisin aiemmalla junalla kotiin. Edellisenä iltana bongasin kuitenkin Biila Go -palvelusta palkallisen siirtoajon jonka onnistuin myös varaamaan, joten suunnitelma muuttui: lähtisinkin aiemman junan sijaan bussilla Tuusulaan ja sieltä autoliikkeen siirtoautolla Ouluun, josta loppumatka myöhemmällä junalla kotiin. Näin olisin kotona muutamaa tuntia myöhemmin mutta vastaavasti n. 100 euroa rikkaampana.

Aamun simusessiot menivät aivan mukavasti mutta sen jälkeen tapahtui epämukavuuksia useampaan otteeseen peräkkäin. Enää tämä ei edes harmita, pikemminkin huvittaa.

Sovittu siirtokeikkani peruuntui viime hetkellä, joten lähdin Tuusulan bussin sijaan lounaalle legendaariseen Malmin Pyöreään, pohtimaan samalla seuraavaa liikettä. Siirtoautoilun Facebook-ryhmässä näytti olevan tarjolla muitakin ajoja Ouluun mutta niistä ei saisi palkkaa, ainoastaan polttoaineet korvattaisiin ja ajopalkkana tulisi "ilmainen" matka. Tämä vaihtoehto ei houkuttanut: sarjalippumatkalla Helsingistä Rovaniemelle olisi sama kustannusvaikutus kuin tavallisella lipulla Oulusta Rovaniemelle, jolloin ajamisesta ei jäisi käytännössä mitään hyötyä käteen.

Mutta: juna oli jo sen verran täynnä, että edullista sarjalippupaikkaa ei pystynyt enää varaamaan vaan olisi pitänyt ostaa normaalihintainen lippu. Visuna miehenä rupesin katsomaan uudestaan niitä "ilmaisia" siirtoautoja Ouluun. Jotka nekin oli tässä välissä jo varattu.

Löysin vapaan auton Vantaalta Ylivieskaan, jolloin säästäisin kuitenkin muutaman kympin - ei kummoinen ajopalkka mutta sekin tuntuu tämänhetkisessä budjetissa ja minähän tykkään ajaa, joten olkoon. Varasin tuon siirron ja bussissa Vantaalle tarkistaessani yhteyshenkilön nimeä totesin, että tarjolle oli tullut parikin autoa ihan vieressä olevista liikkeistä Ouluun asti... no tämä oli jo sovittu joten Vantaan kautta Ylivieskaan mentiin.

Vantaalta saamassani autossa ei ollut USB-pistoketta ja sytkäripistokkeen teho ei riittänyt lataamaan puhelintani, joten akku rupesi hyytymään. Google-kartturi oli pakko vaientaa puolivälissä matkaa prosenttien pienentyessä - sillä seurauksella, että ajoin lopulta 20 kilometrin hukkalenkin. Kiroilen nykyään hyvin harvoin mutta tässä kohtaa pari painokelvotonta pääsi pihalle, kun huomasin tapahtuneen. Onneksi olin yksin eikä tangenttikaan ollut jumissa.

Alkuperäinen suunnitelma oli ennen loppujunailua ajella Ouluun kaksivuotiaalla Audilla ja kuitata siitä ihan kohtuullinen tuntipalkka. Lopulta päädyin ajamaan Ylivieskaan 11 vuotta vanhalla Ooppelilla, ja ihan ilmaiseksi.

Päivitys klo 23:58: juna oli n. 40 minuuttia myöhässä.

lauantai 8. kesäkuuta 2019

Nöyryys

Ei siis nöyryytys, ei nöyristely, vaan nöyryys. Nöyryys on tärkeä sana pitää mielessä.

Tänään minulla oli ohjelmassa kaksi identtistä simulaattorilentoa, NDB-majakoihin perustuvia odotuskuvioita ja lopuksi NDB-lähestyminen laskuun. 

Ensimmäinen keikka meni tosi hyvin, kaikki tuntui olevan hallinnassa ja mieleen hiipi petollinen hyvänolontunne - "tämähän sujuu mukavasti". Toisella reissulla ei mennyt yhtä hyvin, lähdin kerran ajamaan odotuskuviota väärälle puolelle ja sitä seuraava lähestyminenkin meni erittäin heikosti. 

Palasin saman tien maanpinnalle. Avitaatio, myös simuloitu sellainen, pitää nöyränä. Simulaattorin kanssa saa onneksi mokailla vielä parikymmentä tuntia, se tulee varmasti säästämään pari hikikarpaloa sitten oikealla koneella lentäessä.

torstai 6. kesäkuuta 2019

Lippis

Koululla oli tänään oppilaskokous, jossa on tapana käydä läpi opintoihin liittyviä yleisiä asioita. Kokouksen loppuvaiheilla puheenjohtajana toiminut koulutuspäällikkömme rupesi avaamaan isoa pahvilaatikkoa, johon en aiemmin kiinnittänyt huomiota vaikka olisi ehkä pitänyt - iso mysteerilaatikko koulun tai työpaikan yhteistapahtumissa tietää yleensä jotakin jännää.

Kaikille oppilaille jaettiin Salpauslennon logolla varustetut lippalakit, joissa on ohimolla brodeeraus First Solo - näitä on ilmeisesti tarkoitus jakaa jatkossa siinä vaiheessa, kun oppilas suorittaa ensimmäisen yksinlentonsa. 

Lakki on lähes tismalleen samaa sävyä kuin yli viisitoista vuotta mukanani kulkenut mainosreppu, jonka alkuperäisen mainostajan logon olen härskisti peittänyt ilmavoimien ohjaajakurssin hihamerkillä. Eräs kanssaopiskelija huomasikin, että nämähän sopivat hyvin yhteen kun väri on melkein sama - selässä on First First yksinlennon ja päässä Second First yksinlennon tunnukset.