lauantai 14. huhtikuuta 2018

Once you have tasted flight...

Ensimmäinen lentokokemukseni oli alta kymmenkesäisenä, kun kävin vanhempieni kanssa lyhyellä yleisölennätyksellä vesitason kyydissä. Silloin homma ei vielä erityisemmin kolahtanut vaikka pienoismalli- ja lelulentsikoita oli kertynyt pienestä pitäen. Jollakin tapaa lentävät koneet kuitenkin aina kiehtoivat ja varsinainen ilmailukärpänen puraisi lukiossa, kun ilmavoimien kadetti kävi esittelemässä lentävää varusmieskurssia, ja sen myötä aukeavaa lentoupseerin uraa.

Tuon puolituntisen esittelyn aikana aloin ensimmäistä kertaa tosissani pohtia, että olisiko minulla mahdollisuuksia päästä lentäjäksi.

Hankin silloisen Ilmasotakoulun hakupaperit käsiini ja kun aika koitti, postitin ne hakutoimistoon. Ensimmäisellä kerralla matka tyssäsi jo kakkosvaiheen lihaskuntotestiin mutta seuraavana vuonna hain uudestaan ja pääsin läpi koko viisivaiheisen karsinnan.

Kerron toisella kertaa tarkemmin EFKA:n kupeessa viettämästäni ajasta joten hypätään tässä kohtaa kurssin loppumetreille.

Pari viikkoa ennen kurssin päättymistä oli aika tehdä päätös jatkosta: hakeutuuko lentoupseerin uralle vai lähteekö kotiin monta kokemusta rikkaampana? Päätin lähteä kotiin - tai oikeammin muuttaa pois kotoa ja laittaa hynttyyt yhteen silloisen tyttöystäväni (nykyisen vaimoni) kanssa. Nuori rakkaus oli kohtalainen vaikutin päätöksessä mutta taustalla oli monta muutakin seikkaa, palaan niihinkin myöhemmin.

Nuoren rakkauden lisäksi myös rakkaus lentämiseen oli voimissaan, eikä koti EFRO:n laskeutumislinjalla jälkimmäistä ainakaan hillinnyt. Hommasin vähän keskivertoa hienomman kameran, virallinen syy oli koiraharrastuksen kuvaaminen mutta lentsikoitahan minä sillä bongailin. Koulua varten hommattu tietokone pyöritti (hieman töksähdellen) Flight Simulatoria. Illat kuluivat usein netin ilmailupalstoilla.

Eräänä päivänä huomasin lehdessä ilmoituksen Finnairin tytäryhtiön Aero Airlinesin ab initio -hausta. Homma kuulosti hyvältä: koulutus nollasta suoraan työpaikkaan ja työnantaja maksaa lähes kaiken muutaman vuoden työsitoumusta vastaan. Hain ohjelmaan ja minut kutsuttiin haastatteluun Finnairin pääkonttorille jolloin minulle vasta valkeni, että tämähän tarkoittaisi muuttoa Tallinnaan. Tuohon aikaan tietoa ei löytynyt netistä samaan malliin kuin nykyään joten Viro tuli minulle täysin puskista.

Tuon haastattelupöydän ääressä tein yhden elämäni suurimmista virheistä sanoessani, että en välttämättä ole valmis muuttamaan Tallinnaan. Aerolta ei sen jälkeen kuulunut mitään ja lentosuunnitelmani jäivät pitkäksi aikaa.

Ryhdyin opiskelemaan, esikoisemme syntyi, sain töitä, finanssikriisi teki monista liikennelentäjistä työttömiä... Arvelin jo, että lentohaaveet on parempi haudata pysyvästi. Vuodet vierivät mutta katse kääntyi aina, kun kuulin jotain lentolaitteeseen viittaavaa ääntä. Satunnaiset työreissut Helsinkiin olivat pientä juhlaa ihan vain siksi, että pääsi lentämään - edes takapenkillä.

Eräs ystäväni valmistui lentokoulusta keskelle pahinta finanssikriisiä eikä päässyt alalle töihin moneen vuoteen. Pari vuotta sitten hän kertoi tilanteen parantuneen merkittävästi ja kuultuani pian hänen päässeen tyyppikurssille ja töihin, aloin itsekin pyöritellä ajatusta mielessäni.

Eniten mietitytti ikä, olisinko 34-vuotiaana jo liian vanha? Googlausta, keskusteluja tuttujen lentäjien kanssa, pari sähköpostia lentokouluihin... Tulin siihen tulokseen, että vielä ehtii mutta nyt on yhdestoista hetki. (Kuulemma jopa nelikymppisiä on aloittanut koulutuksen, joten oikeasti ei ollut vielä ihan yhdestoista hetki - siltä se kuitenkin tuntui.)

Ennen hakemuksen lähettämistä piti luonnollisesti keskustella vakavasti vaimon kanssa, että onko hän valmis siihen, mitä tämä vaatii käytännössä: arkipäivät yksinhuoltajana ja taloudellinen päävastuu perheen elättämisestä seuraavien 2-3 vuoden ajan. Suureksi ilokseni hän tuki ajatusta joten ryhdyin selvittämään, miten tämä saadaan käytännössä onnistumaan.

Monta iltaa laskemista, pohdintaa ja suunnittelua. Neuvotteluja pankissa, soveltuvuuskokeita, lääkärintarkastuksia, haastatteluja... ja lopulta hyviä uutisia.

Leonardo da Vincin kerrotaan sanoneen:
"For once you have tasted flight, you will walk the earth with your eyes turned skyward, for there you have been and there you will long to return.”

Tänä kesänä minä palaan taivaalle.

Ei kommentteja: