perjantai 27. huhtikuuta 2018

Viimeinen viimeinen

Eräs aikakausi päättyi tänään kun luovutin toimiston avaimet. Pieni loma väliin ja kauan odotetut ammattilentäjäopinnot alkavat reilun viikon kuluttua.

Viimeisten sijaan alkaa pian tulla ensimmäisiä.

Juuri tällä hetkellä tuntuu jopa vähän epätodellisen vapauttavalta, että Joku Muu hoitaa loppuun kesken jääneet projektit eikä seuraavan kvartaalin tulos ole enää millään tavalla minun vastuullani. Toisaalta vapaus on vähän pelottavaakin, tulot pienenevät ihan merkittävästi ja parin vuoden päästä pitäisi löytää uusi työpaikka.

Tunnistan itsekin, että tällä hetkellä tulevaisuuden odotukseni ovat melko optimistisia ja on todennäköistä, että joitakin pettymyksiä tulee. Riski sisältää aina kaksi mahdollisuutta.

tiistai 24. huhtikuuta 2018

Odotusta

TJ, Tänään Jäljellä, tai Tarkka on ainakin jokaiselle varusmiespalveluksen suorittaneelle tuttu mittari. Olen vähän mittausfiili - seuraan ja tilastoin kodin sähkönkulutusta, laitan lenkille aina sykemittarin ja GPS-seurannan päälle, teen huvikseni Excel-taulukoita näennäisen satunnaisista aiheista... Olisi outoa, jos en olisi kiinnostunut myös TJ-luvuista.

Inttiaikana oli yleinen vitsi, että JP tietää varmasti päivän TJ:n - ja kyllähän minä tiesinkin. Kyse ei (aina) ollut siitä, että halusin TJ0:n tulevan mahdollisimman nopeasti. TJ:n - kuten muidenkin asioiden - mittaaminen ja seuraaminen on minulle ensisijaisesti hauska harrastus. Se on jopa vähän meditatiivista, kun säännöllisesti kiinnittää huomiota johonkin näennäisen pieneen seikkaan omassa arjessaan. Sellaiseen seikkaan, jota ei muuten tulisi huomioineeksi.

Kun kurssille pääsyni varmistui, laitoin aika pian kännykän aloitusnäyttöön TJ-laskurin viimeiseen työpäivään. Lukema oli silloin vähän päälle 90, tätä kirjoittaessani se on 3. Kuukaudet ovat muuttuneet viikoiksi, päiviksi... Nyt viimeinen aamu ja avainten luovutus ovat jo tosi lähellä.

TJ wäbä!

Viimeinen työpäivä on ensimmäinen iso etappi tällä matkalla. Seuraavaksi tulee ensimmäinen koulupäivä, ensimmäiset kokeet, ensimmäiset lennot...

Viimeisten tilalle alkaa tulla ensimmäisiä.

Uuden alkaessa kaikki ei varmasti ole ruusunpunaista ja hienoa. Jossain vaiheessa tulee lasten ikävä, väsymys viikoittaiseen reissaamiseen, ehkä koko hankkeen kyseenalaistaminen. Silloin täytyy vain uskoa, että tämä on sen arvoista.

lauantai 14. huhtikuuta 2018

Once you have tasted flight...

Ensimmäinen lentokokemukseni oli alta kymmenkesäisenä, kun kävin vanhempieni kanssa lyhyellä yleisölennätyksellä vesitason kyydissä. Silloin homma ei vielä erityisemmin kolahtanut vaikka pienoismalli- ja lelulentsikoita oli kertynyt pienestä pitäen. Jollakin tapaa lentävät koneet kuitenkin aina kiehtoivat ja varsinainen ilmailukärpänen puraisi lukiossa, kun ilmavoimien kadetti kävi esittelemässä lentävää varusmieskurssia, ja sen myötä aukeavaa lentoupseerin uraa.

Tuon puolituntisen esittelyn aikana aloin ensimmäistä kertaa tosissani pohtia, että olisiko minulla mahdollisuuksia päästä lentäjäksi.

Hankin silloisen Ilmasotakoulun hakupaperit käsiini ja kun aika koitti, postitin ne hakutoimistoon. Ensimmäisellä kerralla matka tyssäsi jo kakkosvaiheen lihaskuntotestiin mutta seuraavana vuonna hain uudestaan ja pääsin läpi koko viisivaiheisen karsinnan.

Kerron toisella kertaa tarkemmin EFKA:n kupeessa viettämästäni ajasta joten hypätään tässä kohtaa kurssin loppumetreille.

Pari viikkoa ennen kurssin päättymistä oli aika tehdä päätös jatkosta: hakeutuuko lentoupseerin uralle vai lähteekö kotiin monta kokemusta rikkaampana? Päätin lähteä kotiin - tai oikeammin muuttaa pois kotoa ja laittaa hynttyyt yhteen silloisen tyttöystäväni (nykyisen vaimoni) kanssa. Nuori rakkaus oli kohtalainen vaikutin päätöksessä mutta taustalla oli monta muutakin seikkaa, palaan niihinkin myöhemmin.

Nuoren rakkauden lisäksi myös rakkaus lentämiseen oli voimissaan, eikä koti EFRO:n laskeutumislinjalla jälkimmäistä ainakaan hillinnyt. Hommasin vähän keskivertoa hienomman kameran, virallinen syy oli koiraharrastuksen kuvaaminen mutta lentsikoitahan minä sillä bongailin. Koulua varten hommattu tietokone pyöritti (hieman töksähdellen) Flight Simulatoria. Illat kuluivat usein netin ilmailupalstoilla.

Eräänä päivänä huomasin lehdessä ilmoituksen Finnairin tytäryhtiön Aero Airlinesin ab initio -hausta. Homma kuulosti hyvältä: koulutus nollasta suoraan työpaikkaan ja työnantaja maksaa lähes kaiken muutaman vuoden työsitoumusta vastaan. Hain ohjelmaan ja minut kutsuttiin haastatteluun Finnairin pääkonttorille jolloin minulle vasta valkeni, että tämähän tarkoittaisi muuttoa Tallinnaan. Tuohon aikaan tietoa ei löytynyt netistä samaan malliin kuin nykyään joten Viro tuli minulle täysin puskista.

Tuon haastattelupöydän ääressä tein yhden elämäni suurimmista virheistä sanoessani, että en välttämättä ole valmis muuttamaan Tallinnaan. Aerolta ei sen jälkeen kuulunut mitään ja lentosuunnitelmani jäivät pitkäksi aikaa.

Ryhdyin opiskelemaan, esikoisemme syntyi, sain töitä, finanssikriisi teki monista liikennelentäjistä työttömiä... Arvelin jo, että lentohaaveet on parempi haudata pysyvästi. Vuodet vierivät mutta katse kääntyi aina, kun kuulin jotain lentolaitteeseen viittaavaa ääntä. Satunnaiset työreissut Helsinkiin olivat pientä juhlaa ihan vain siksi, että pääsi lentämään - edes takapenkillä.

Eräs ystäväni valmistui lentokoulusta keskelle pahinta finanssikriisiä eikä päässyt alalle töihin moneen vuoteen. Pari vuotta sitten hän kertoi tilanteen parantuneen merkittävästi ja kuultuani pian hänen päässeen tyyppikurssille ja töihin, aloin itsekin pyöritellä ajatusta mielessäni.

Eniten mietitytti ikä, olisinko 34-vuotiaana jo liian vanha? Googlausta, keskusteluja tuttujen lentäjien kanssa, pari sähköpostia lentokouluihin... Tulin siihen tulokseen, että vielä ehtii mutta nyt on yhdestoista hetki. (Kuulemma jopa nelikymppisiä on aloittanut koulutuksen, joten oikeasti ei ollut vielä ihan yhdestoista hetki - siltä se kuitenkin tuntui.)

Ennen hakemuksen lähettämistä piti luonnollisesti keskustella vakavasti vaimon kanssa, että onko hän valmis siihen, mitä tämä vaatii käytännössä: arkipäivät yksinhuoltajana ja taloudellinen päävastuu perheen elättämisestä seuraavien 2-3 vuoden ajan. Suureksi ilokseni hän tuki ajatusta joten ryhdyin selvittämään, miten tämä saadaan käytännössä onnistumaan.

Monta iltaa laskemista, pohdintaa ja suunnittelua. Neuvotteluja pankissa, soveltuvuuskokeita, lääkärintarkastuksia, haastatteluja... ja lopulta hyviä uutisia.

Leonardo da Vincin kerrotaan sanoneen:
"For once you have tasted flight, you will walk the earth with your eyes turned skyward, for there you have been and there you will long to return.”

Tänä kesänä minä palaan taivaalle.

perjantai 13. huhtikuuta 2018

Läksiäiset

Tänään vietettiin työkavereiden kanssa läksiäisiäni. Olen viihtynyt melkein kymmenen vuotta samassa talossa mutta kahden viikon päästä jään kesälomalle, ja sen jälkeen opintovapaalle, toteuttaakseni pitkäaikaisen unelmani.

Olen sanonut kaikille, että teen tämän hetken mielijohteesta - vain 15 vuoden harkinnan jälkeen. Se on puoliksi vitsi mutta kuten vitseissä usein, tässäkin on totta toinen puoli. Ja ainakin yksi neljännes päälle.

Ensimmäiseen koulupäivään Salpauslennolla on tätä kirjoittaessani kolmisen viikkoa. Opiskelun aloittaminen tarkoittaa arkea Helsingissä ja perhettä Rovaniemellä - junat ja reittilentokoneet tulevat tutuiksi ja videopuheluista tulee aivan uudella tavalla osa arkea.

Tämä ei olisi mahdollista ilman valtavaa tukea puolisoltani, joka joutuu seuraavina kuukausina ja vuosina kantamaan suuren vastuun perheen arjesta. En varmasti osaa tarpeeksi kertoa, kuinka kiitollinen olen mutta täytyy ainakin yrittää. Kiitos.