keskiviikko 13. marraskuuta 2019

Helsinki City Airport

Olin palaamassa lounaalta Pyöreästä, kun japanilaisen näköinen herra pysäytti minut parkkipaikalla ja kysyi, puhunko englantia. Vuokra-auton navigaattori oli ohjannut hänet keskustaa lähimmälle lentokentälle ja hämmennys oli suuri, kun aulan Departures-taululla ei näkynytkään Finnairin lentoa Tokioon.

Tein päivän hyvän matkailuteon ja autoin häntä löytämään Helsinki-Vantaan navigaattorista, jotta kotimatka pääsisi jatkumaan.

Malmin Pyöreä kuvattuna kesällä - näin marraskuussa on vähän harmaampaa.
Vaikka Malmi ei tätä matkailijaa palvellutkaan, on se kiistatta äärimmäisen tärkeä paikka suomalaiselle ilmailulle etenkin koulutusmielessä. Rovaniemeläisenä en kehtaa hirveästi ottaa kantaa Helsingin kunnallispolitiikkaan mutta sanonpa vain, että onhan se aivan käsittämätöntä puupäisyyttä jos toimiva kenttä tuhotaan ja tilalle rakennetaan saastuneeseen suohon uppoava lähiö.

sunnuntai 10. marraskuuta 2019

Isi lähtee illalla Helsinkiin

Tämä on yksi niitä tekstejä, jotka ovat maanneet luonnoksena kuukausitolkulla. Tänään kun pitkästä aikaa hyppäsin junaan, sopivasti vielä näin isänpäivän iltana, tuntui sopivalta viimeistellä se julkaisuvalmiiksi. 
Koulutukseen hakeutumista pohtiessani suurin huolenaiheeni oli, että miten jatkuvat poissaolot vaikuttavat perhe-elämään. Jos joku perheellinen lukija pohtii samoja kuvioita niin sanoisin, että kyllä tämän saa sujumaan mutta ei se aina ole pelkkää päivänpaistetta.

Isänpäivä laittaa aina miettimään oman suoritustason riittävyyttä. 
Arki on rullannut kohtalaisen hyvin, ennen kaikkea vaimoni sekä kotipaikkakunnan tukijoukkojen ansiosta. Olisi mukava väittää, ettei projekti ole aiheuttanut yhtään riitaa - 17 vuotta kestäneessä parisuhteessa niitä syntyy pienemmistäkin asioista - mutta eihän sellaista valetta kukaan uskoisi. Ihan hyvin meillä kuitenkin menee.

11-vuotias esikoisemme on suhtautunut tilanteeseen tosi joustavasti. Poissaollessani otamme videopuhelun lähes joka ilta ja kun pakkailen laukkua seuraavaa reissua varten hän vain varmistaa rutiinoituneesti, että milloin tulen takaisin. Hän on ollut myös valtavan isona apuna pikkusiskon kanssa, joka ei luonnollisestikaan ikänsä vuoksi pysty suhtautumaan yhtä kypsästi.

Pian viisivuotias kuopuksemme ei aluksi oikein tajunnut, että mistä isin opiskelussa on kyse. Ensimmäisenä kesänä ihmetys muuttui ajoittain kiukutteluksi kun lähtöhetki lähestyi, mutta seuraavan talven aikana kiukuttelut vähän unohtuivat kun olin enimmäkseen kotona. Toinen vuosi oli paljon helpompi kun reissaaminen väheni ja ikääkin tuli lisää - toki ikävä nousee välillä pintaan vieläkin mutta sellaista tilannetta ei ole enää tullut, että pitäisi lähteä itkevän lapsen luota junalle. Muutamasta vaikeasta lähdöstä huolimatta olen päässyt tässä hävettävän vähällä - yleensä kotiinpaluun jälkeen on luvassa ylenpalttista halailua ja vain joskus "isi on tyhmä ja kakka" - suurin osa ikäväkiukuttelustahan on tapahtunut viikolla muiden läheisten seurassa.

Kuten arvata saattaa, isossa elämänmuutoksessa alku oli vaikeinta mutta arki alkoi helpottua varsin pian, kun itse kukin oppi sujuvat toimintamallit. Nyt kun opiskelua on takana jo melkein puolitoista vuotta, on reissaaminen tällä hetkellä melko vähäistä, koska suurin osa työstä on kotona tehtävää etäopiskelua.

Taaksepäin ajatellessa alun PPL-vaihe olikin kaikkein raskain, koska olin yhtäkkiä kaikki arkipäivät Helsingissä. Sen jälkeen kotona on pystynyt viettämään yllättävänkin paljon aikaa, osittain etäteorioiden ja osittain lentokoulutuksen joustavuuden ansiosta - karkeasti arvioituna olen lentänyt ainakin kolmanneksen koulutukseen kuuluvista tunneista Rovaniemeltä käsin ja teorioiden vuoksi etelässä tarvitsee käydä vain kerran parissa kuukaudessa.

Tällä hetkellä on siis enemmänkin poikkeus rutiiniin, kun isi lähtee illalla Helsinkiin suorittaakseen viikon mittaisen teoriajakson, jonka jälkeen edessä on taas monta viikkoa itsenäistä opiskelua kotona. Tilanne tulee luonnollisesti muuttumaan sitten kun työt aikanaan alkavat - reissaamisesta tulee taas uusi normaali ja siinä on varmasti kaikilla oma opettelunsa edessä. Se on kuitenkin varmasti helpompaa kuin mitä opintojen aloittaminen oli, kun mukana kuviossa ei ole brutaalia tulotason laskua ja sen aiheuttamaa lisäpainetta.

Isyyteen, ja vanhemmuuteen yleensäkin, kuuluu ajoittainen tunne omasta riittämättömyydestä. Varmasti voisin olla parempikin isä, kuin nyt olen mutta varmasti voisin olla myös huonompi - riippumatta siitä, vietänkö paljon aikaa reissussa vai en. Täytyy vain uskoa, että tämä riittää.

keskiviikko 30. lokakuuta 2019

Boolen logiikka

Olen opiskellut yhden lukuvuoden verran tietotekniikkaa AMK:ssa, johon sisältyi mm. elektroniikan ja ohjelmoinnin peruskurssit. Sen jälkeen opiskelin samaa asiaa hienommin nimettynä, eli informaatioteknologiaa, yliopistolla sivuaineena. Sittemmin työskentelin melkein vuosikymmenen verkkosivustojen ja vähän muidenkin digijuttujen parissa.

Tästä taustasta huolimatta ATPL-opintojen aineistoissa tulee huomattavan paljon "ai näinkö se toimiikin" -oivalluksia liittyen elektroniikkaan ja jopa ruohonjuuritason tietotekniikkaan. Voisin sanoa, että aineisto on melko perusteellista - en esimerkiksi entuudestaan tiennyt, että englanninkielinen sana bit tulee termistä binary digit. Koulussa ja töissä puhuttiin aina vain biteistä, ilman sen kummempia taustoituksia.

Aiemmassa ammatissani myös Boolen logiikkaa tuli käytettyä säännöllisesti, mutta eipä niitä symboleita tullut koskaan opeteltua - nekin tulivat vähän odottamatta vastaan nyt ATPL-teorioissa. Hetkittäin tulee mieleen kyseenalaistaa, että onko näiden asioiden hallinta tärkeää liikennelentäjälle, mutta onhan se - muuten et pääse kokeista läpi ja lupakirja jää saamatta.

keskiviikko 23. lokakuuta 2019

Oppimisen ilo

Ennen nykyistä opiskelijaelämääni minulla oli takana pakolliset yhdeksän vuotta peruskoulussa, kolme vuotta lukiossa, yhden talven vierailu AMK:ssa ja kolme vuotta yliopistolla. Ottaessani kandin paperit ulos yliopistolta, olin 25-vuotias ja käyttänyt 65 prosenttia elämästäni jonkinlaisen koulunkäynnin merkeissä - ei siis ihme, että maisteriopinnot jäivät aloittamatta kun työelämä tempaisi mukaansa.

Koulutusputkea seurannut vuosikymmen toimistorottana oli hyvää aikaa, ja opetti arvostamaan arjen peruspilareita:
  • Säännöllinen päivärytmi
  • Riittävä ravinto
  • Riittävä uni
Oikeastaan nämä ovat osittain päällekkäisiä, toinen täydentää toistaan tai on toisen edellytys. Pääsääntöisesti itsenäisesti opiskelevalla opiskelijalla on paljon vapauksia mutta halutessaan näistä peruspilareista pystyy pitämään kiinni - ja ainakin minun kohdallani niistä myös täytyy pitää kiinni, jotta homma etenee.

ATPL-teoriat ovat kohtalaisen laaja paketti. Oman edistymisen näkeminen auttaa jaksamaan.

Vaikka pidän 36-vuotiaana itseäni edelleen nuorukaisena, olen setämies-kaartia suhteessa useimpiin opiskelutovereihini kuuluessani samaan ikäluokkaan monien opettajiemme kanssa. On kuitenkin mukava huomata, että vanha koira oppii uusia temppuja kun tarpeeksi yrittää: esimerkiksi muutamat aeromystiikan kaavat tuntuivat aluksi sangen kryptisiltä, kun niitä yritti tankata kirjasta päähän mutta 1500 harjoituskysymystä myöhemmin ne ovat itsestäänselvyyksiä, kun niitä on muutaman kerran soveltanut paperilla ja yrittänyt johtaa tutummista kaavoista.

Se onkin aina pienen tuuletuksen paikka, kun uuden kaavan soveltaminen onnistuu harjoitustehtävässä tai joku vaikealta tuntunut kysymystyyppi menee ensimmäisen kerran oikein. Tätä oivaltamisen nautintoa osaa nyt yhden työuran jälkeen arvostaa paremmin, kuin aikanaan yliopistolla kun takana oli vuosikausia pelkkää opiskelua enimmäkseen ei-kiinnostavista oheisaineista.

Leijonanosa teorioista opiskellaan itsenäisesti etänä, joten olen yleensä kotona laittamassa välipalaa ja auttamassa läksyissä kun esikoisemme tulee koulusta. Siinä samalla olen päässyt aitiopaikalta seuraamaan, miten hän oppii ja ymmärtää uusia asioita - kuten yleisesti tiedetään, tapoja on lähes yhtä monta kuin opiskelijoitakin.

Viidesluokkalaisemme opintoja seuratessa on ollut myös mukava huomata, kuinka monet jo peruskoulussa opeteltavat asiat aikanaan kytkeytyvät käytännön elämään - esimerkiksi maantieto ja matematiikka raapaisevat samoja aiheita, mihin nyt omissa opinnoissani pääsen syventymään. Mukava synergiaetu sekin, että samalla kun itse saan kerrata perusteita, voin entisen tai tulevan ammattini kautta perustella juniorille, mitä käytännön sovelluksia kulloinkin opeteltavalla asialla on.

Kun teoriat aikanaan loppuvat, tulee minulla ikävä yhteisiä välipala- ja läksytuokioitamme. Onneksi arkivapaat kuuluvat työn luonteeseen. 

torstai 17. lokakuuta 2019

Ensimmäinen ATPL-istunto

Kävin tänään Traficomilla istumassa ensimmäisen ATPL-session, aihealueina AGK, Instr., HPL, POF. Kysymykset tuntuivat enimmäkseen reiluilta, pari tulkinnanvaraista mutta ei ollenkaan pahimmasta päästä mitä voisi olla. Pankkeihin verrattuna uudenlaisia kysymyksiä oli aika paljonkin.

Arvosanat välillä 86 - 98 % ja keskiarvoksi 92 %. Kaikki menivät reilusti läpi mutta 86-tulos suoraan sanottuna harmittaa - haluaisinpa kovasti tietää, että mitä siellä meni noinkin paljon väärin mutta se ei ole mahdollista kovinkaan helposti, joten keskityn mieluummin seuraaviin aineisiin.

perjantai 11. lokakuuta 2019

40 vuotta ajassa taaksepäin

Olihan se melkoinen elämys, kun eilen istuin pitkästä aikaa mopo-Cessnan ohjaamoon. Kokenut pilotti pystyy (joissain rajoissa) vaihtamaan konetyypistä toiseen kohtalaisen helposti, mutta meikäläisen kokemuksella tyypin vaihto on vielä kohtalaisen iso juttu.

Lensin C152:lla viimeiset päällikkölennot kesäkuussa, jonka jälkeen on pitänyt opiskella ensin P28T sekä heti perään DA42. Diamondin DA42 lensi ensilentonsa 2000-luvulla, Piper Arrow 1960, ja Cessnan 150-sarja on noussut taivaalle jo 1950-luvulla - kontrasti on melkoinen, kun modernin monimoottorikoneen lasiohjaamosta tuli suora leikkaus lentävään mopediin. CPL-kurssilla ajetaan VFR:ää, joten mihinpä sitä Garminia, autopilottia tai jäänestoa kaipaisikaan?

Lasiohjaamosta takaisin muovin ja metallin pariin.
Verrokkejaan huomattavasti pienempi C152 tuntui nyt kovin kiikkerältä, minkä vuoksi sitä tuli yliohjattua ennen kuin tuntuma edes vähän palautui. Ei käsiala vielä kovin kauniiksi ehtinyt muodostua mutta vähän sinne päin edes. Pääasia kuitenkin, että CPL-syllabuksessa on ensimmäiset lennot kuitattuna ja sekin puoli etenee - nyt voi taas hyvillä mielin keskittyä teorioihin muutamaksi viikoksi.

keskiviikko 9. lokakuuta 2019

Homma etenee

ATPL-teorioiden ensimmäinen moduuli on Traficomia (eli sitä vaikeinta osaa) vaille paketissa, kun viimeiset lähiopetustunnit ja koulun kokeet olivat tänään. Viikko kovaa opiskelua ja sitten on Tosi Kyseessä.

Mukavana bonuksena huomiselle järjestyi paluu juurille ensimmäisten CPL-koulutusohjelman lentojen muodossa, jotka suoritetaan legendaarisella mopo-Cessnalla. Edellisestä mopolennosta onkin sen verran aikaa, että tänään piti vähän kertailla nopeuksia ja toimenpiteitä - todennäköisesti yritän kertauksesta huolimatta huomenna nostaa laskutelineen tai säätää lapakulmia.

Jos kaikki menee suunnitellusti, minulla on maaliskuuhun mennessä ammattilentäjän lupakirja.