Katkera tilitys

Sori, se oli klikkiotsikko. Tämä postaus voisi olla tosi katkerakin, mutta mitäpä se hyödyttäisi. Kerronpa kuitenkin fiiliksiä kun edellisestä lennosta tulee pian kuluneeksi vuosi. 

En ole optimisti enkä pessimisti, minun lasini on puolillaan.
Arkistokuva. Kuvan lasi ei liity tapahtumiin.

Olen tiennyt ja tiedostanut projektin alusta asti, että ilmailu on äärimmäisen suhdanneherkkä ala ja työllisyystilanne voi hetkessä muuttua hyvästä katastrofaaliseksi. Peruskoulutuksen aikana muutamaan otteeseen kurssikavereiden kanssa keskusteltiinkin, että olisipa aika ikävä tilanne jos juuri valmistumisemme aikoihin iskisi uusi finanssikriisi tai muu vastaava järjestelmäshokki.

Tasan vuosi sitten tämän lentopojan tilanne näytti satumaisen hyvältä: olin aloittamassa yhtiökurssin ilman pienintäkään odotusjaksoa valmistumisen jälkeen ja silloisen arvion perusteella palkka rupeaisi juoksemaan tasan kaksi vuotta peruskoulutuksen aloittamisesta, eli olin päihittämässä tavoiteaikatauluni vuodella. Sitten tuli pari muuttujaa, jotka pistivät minun ja monen muunkin suunnitelmat uusiksi - esimerkkinä vaikkapa Ylen haastattelemat periskurssikaverini Marko sekä naapurikoulusta valmistunut Noora.

Minun tapauksessani koronavuosi ei ollut unelmien täyttymys, mutta ei myöskään kaamea katastrofi. Koska aiheista on pula ja kirjoittaa tekee mieli, listaan tähän koronavuoden henkilökohtaiset miinukset ja plussat.

--

Negatiivista:

– Tulonmenetykset, kun palkka ei lähtenyt juoksemaan suunnitellusti.

– TE-toimisto, jolla kävi pieni virhe ymmärrettävästi monimutkaisen asiani käsittelyssä. Ihmisille sattuu virheitä, minkäpä sille voi - toivottavasti ansiopäivärahat saa takautuvasti kun lautakuntakäsittely aikanaan valmistuu.

– Pitkä lentotauko, mikä tulee tekemään ensimmäisistä simusessioista hikisiä.

Positiivista:

+ Lisääntynyt vapaa-aika, jota oli keväällä vähintään riittävästi ja vielä nykyäänkin hämmentävän paljon.

+ Pankin joustavuus. Onneksi koulutuslainan lyhennysohjelma oli suunniteltukin alkamaan vasta kesällä 2021 ja asuntolainaan sai lyhennysjoustoa - muuten olisi ollut oikeasti paha paikka, koska em. TE-hämmingin vuoksi en saanut muutamaan kuukauteen mitään tuloja tai tukia.

+ Nopeahko työllistyminen aiemman ammattini pariin.

+ Öljymäen kellarissa odottava virkapuku. On sentään jalka oven välissä ja realistinen toive työllistyä verrattain nopeasti.

+ Terveys - viimeisten kymmenen vuoden ajan tarhasta on tullut viirus kotiin vähintään kerran kuussa, nyt meillä on ollut vuoden sisään vain kaksi flunssakierrosta joista itse sairastuin toiseen. Todettakoon, että tikku sieraimessa ei tuntunut niin pahalta kuin odotin - käy sinäkin testissä, jos on aihetta.

--

Plussia oli enemmän kuin miinuksia joten koronavuosihan oli lopulta hyvä juttu? En nyt ihan niinkään sanoisi, mutta olisi se voinut huonomminkin mennä. 

Odotan innolla rokotusten etenemistä ja sen myötä ennustettua lentoliikenteen nopeaa elpymistä, mutta en tuudittaudu liikaan optimistisuuteen. Minun lasini ei ole puoliksi tyhjä tai puoliksi täynnä, vaan ihan vain puolillaan.

Lähes ilmailuvapaa postaus

Ilmailun saralta ei ole järisyttävää kerrottavaa, medikaali on taas vuoden voimassa mutta muuten status quo. 

Edes jotakin julkaistakseni linkitän nyt yhden työnantajani blogiin, jossa julkaistiin hiuksen hienosti ilmailua sivuava kirjoitukseni - siinä sentään mainitaan Finnairin kanta-asiakasohjelma, vaikka muu teksti käsitteleekin kerettiläisesti ilmailun välttämistä.

On jälleen se aika vuodesta...

...kun puhelimessani kilahtaa muistutus, että rupeapa varailemaan aikaa medikaalin uusimiseksi tammikuussa. Periaatteessa on vähän pelottavaa mennä lääkärin syynättäväksi heti jouluruokavalion jäljiltä mutta toisaalta en yleensä mässäile mitenkään tolkuttomasti, joten eipä sitä tarkastusta tarvitse kummemmin stressata.

Vaikka oma ilmailuni on edelleen rajoittunut kotisimulla leikkimiseen, täytyy medikaali pitää voimassa jos vaikka kävisi lentämässä pikkukoneella. Itse asiassa ajattelinkin tässä piakkoin lähettää jäsenhakemuksen läheiseen ilmailukerhoon, että pääsisi pitämään lentotuntumaa yllä koronan taittumista odotellessa - siitä lisää vuodenvaihteen jälkeen.

Medikaalihan pitää uusia vähintään kerran vuodessa, hieman vanhemmalla iällä jopa puolivuosittain. Olen tähän asti hoitanut homman Vantaalla, kun siellä piti aikanaan käydä tekemässä alkutarkastus ja jatkoja oli luonteva hakea samasta paikasta kun muutenkin tuli rampattua etelässä aivan jatkuvasti. Nyt minulla ei ole ollut asiaa etelään sitten maaliskuun, joten tuntui turhauttavalta lähteä sinne yhden lääkärintarkastuksen takia - rupesin siis selvittämään onnistuisiko uusiminen lähempänä.

Onko sinuakin joskus mietityttänyt, että mihin lääkäriasemat käyttävät näitä paperikasseja?

Ihan ensimmäinen selvityksen paikka oli, että riittääkö yksittäinen ilmailulääkäri vai tarvitaanko ykkösluokan medikaaliin ilmailulääketieteen keskus (joita on vain PK-seudulla). Määräysten kannaltahan asia on aivan selvä, mutta sain taannoin eräältä taholta päinvastaista (virheellistä) tietoa ja hämmennyin. Asia vaati siis kysymistä kokeneemmilta ja varsin nopeasti varmistuikin, että ilmailulääkäri riittää kunhan valtuudet ovat kunnossa.

Seuraava homma oli löytää lähin ilmailulääkäri. Niitä ei ole pohjoisessa ihan hirveän montaa ja kun paikallinen ottaa vastaan vain työterveysasiakkaita, päädyin varaamaan ajan ihan naapurista eli Oulusta. Sekin on paljon lähempänä kuin Vantaa. Ja kivana bonuksena labrahommat voi hoitaa ennakkoon Rovaniemellä, niin eipä tarvitse kipittää jalat ristissä junalta lääkärikeskuksen näytteenottovessaan.

Nyt se selvisi! Paperipussissa on kiva kuljettaa noloja näytteenottovälineitä.

Seuraavaksi ohjelmassa on lanttulaatikkoa, vähän liikaa suklaata, sekä kunnon huilitauko maallisista töistä. Vaikka tämä ei olekaan joulupostaus, toivotan silti kaikille lukijoille turvallista joulua ja oikein mainiota uutta vuotta!

Koronarokote

Koronarokotteesta tuli hyviä uutisia. Koska työurani keskeytetty lentoonlähtö on sataprosenttisesti koronan syytä, ovat rokotteen edistysaskeleet hyvä juttu.

Autenttinen reaktioni luettuani uutisen koronarokotteesta.

Heitin välittömästi pilottilasit silmille, nostin jalat pöydälle, sammutin tietokoneen tallentamatta mitään ja poistin kaikki työpalaverit kalenteristani... nyt riittää nämä normityöt - KOHTA LENNETÄÄN TAAS!!!

...

No ei nyt sentään. Ottaa vielä hetken muutaman, ennen kuin liikenne toipuu ja koulutuksen jatkoa on näkyvissä, mutta uutinen tehokkaasta rokotteesta oli ehdottoman hyvä ja odotettu. Maalliset duunit jatkuvat toistaiseksi ja koronan taittumista seurataan innolla.

Lentokentäntie

Tänään tunsin itseni pitkästä aikaa lentäjäksi, kun postilaatikosta löytyi urani ensimmäinen Liikennelentäjä-lehti. Tätä avitaatiokliimaksia lukuun ottamatta alkusyksyn ilmailullisinta antia on ollut Lentokentäntien ajaminen työmatkalla aina muutaman kerran viikossa. 

Lehden kansi kertoo kaiken oleellisen ilmailu-urastani.

Positiivista tilanteessa on se, että töitä on riittänyt kesästä asti aika sopivasti. Toimin osa-aikaisena digiproikkarina kahdessa rovaniemeläisfirmassa, joista tulee yhteenlaskettuna keskimäärin täydet viikkotunnit. Alan piirit ovat tunnetusti pienet joten sattuipa vielä, että toinen mainituista putiikeista on entisen (ja projektiluontoisesti nykyisenkin) työnantajani alivuokralaisena - kun katson työpisteeltäni oikealle ja ovi on auki, näen pari vuotta sitten tyhjentämäni työpöydän naapurihuoneessa.

Kukaan ei tiedä varmuudella, milloin pääsen taas bloggaamaan tätä kiinnostavammista omakohtaisista ilmailukokemuksista. Uutisten perusteella näyttää siltä, että Lentokentäntietä ei tarvitse ajaa päätyyn asti ihan lähiaikoina.

Harmittaako?

No totta kai. Mutta minkäpä tälle voi. 

Korona ei ole lentoliikenteen ensimmäinen, eikä varmasti myöskään viimeinen kriisi. Yhteistä kaikille kriiseille on, että jossain vaiheessa kriisi loppuu ja sitten piloteista on taas huutava pula.

Aidan toisella puolen

Arvelin viime vuoden joulukuussa, että katselisin seuraavaa talvisesonkia ikkunaruudun toiselta puolen - ATR:n ohjaamosta. Tokihan ATR ei normaalioloissa juurikaan käy Rovaniemellä mutta ajatus oli niin runollinen, että otin taiteellisen vapauden julkaista sen faktuaalisesta epätarkkuudesta huolimatta.

Kaikki tietävät mitä alkuvuodesta tapahtui ja tällä hetkellä lentotyö jouluna 2020 näyttää minun osaltani enemmän kuin epävarmalta. Toivo elää vielä, mutta realisti pettyy harvemmin kuin optimisti.

Onneksi asun tässä lähellä lentokenttää, melkein loppulähestymislinjan alla, jolloin ilma-aluksia näkee ja kuulee päivittäin. Kerran kävin kentälläkin katsomassa, kun olin sopivasti liikkeellä norralaisen vierailuaikaan - onhan se vasta maalattu ATR kaunis, eikö olekin?

Ilman koronaa istuisin tuolla.

Microsoftin uusi lentosimu julkaistaan tasan viikon päästä. Jos olisi vähän irtorahaa niin olisin tilannut kunnolliset ohjaimet ja odottaisin vesi kielellä, nyt täytyy vielä pidätellä kunnes henkilökohtainen talouskriisi taittuu.

Kassi

Oulaisten karting-kisoista vuonna 1994 arpajaisvoittona saamani banaanifirman mainoskassi on ollut mukana monessa seikkailussa. Viimeisin (ja erikoisin) lisäys lokikirjaan on yli neljään kuukauteen venähtänyt säilytysjakso helsinkiläisen omakotitalon tyhjässä makuuhuoneessa.

Kassi on tullut kotiin.

Poikkeustilan alkaessa olin hiljattain vuokrannut huoneen mainitusta omakotitalosta, ajatuksenani käyttää sitä ensin perämieskurssin aikaisena opiskelutukikohtana ja sittemmin työasuntona töiden alkaessa parin kuukauden päästä. Universumi päätti toisin ja antoi iloksemme koronaviruksen. Ei vaatinut kummoisia ennustajanlahjoja kun maaliskuun alkupuolen uutisia seuratessani arvelin, että kurssimme tullaan todennäköisesti keskeyttämään ennen tyyppivaiheen alkua. 

Suureksi harmikseni olin oikeassa. Yhtiökoulutusvaihe oli loppumetreillä: tiistain ohjelmassa oli pelastautumisharjoituksia Finnairin uimahallissa, keskiviikkona lukujärjestyksessä oli käsikirjan A-osan kirjallinen koe ja torstaina piti alkaa tyyppikoulutus. Olimme juuri pakanneet märät pyyhkeet ja vaatteet reppuihimme FFA:n pukuhuoneessa kun saimme nykyaikaisten televiestimien kautta vahvistuksen, että tyyppikoulutus ei ala torstaina.

Tukikohtaan päästyäni alkoi evakuoinnin valmistelu. Talon omistaja oli reissussa ja kabiinikurssilla opiskeleva kämppikseni oli vastaavassa tilanteessa kuin minä, joten ohjelmassa oli pakkaamisen ohella ruokakaappien tyhjentäminen, ettei keittiöön muodostu uutta ekosysteemiä ennen kuin vuokraisäntä kotiutuu parin viikon päästä. Kämppikseni sai lennon kotimaahansa jo samalle illalle ja joutui lähtemään todella kiireellä, itse otin suosiolla pienen aikalisän ja aikataulutin kotiutumiseni perjantaille, jolloin minulle jäi torstai aikaa keskeneräisten asioiden hoitamiseksi.

Koska alkuperäinen suunnitelmani oli käyttää mainittua huonetta myöhemmin myös työasuntona, olin kuljettanut tavaraa Helsinkiin koko maaliskuun alkupuolen sillä ajatuksella, että niitä ei tarvitse ihan heti tuoda sieltä pois. Olikin alusta lähtien selvää, etten pysty ottamaan kaikkea kerralla mukaan ilman opiskelijabudjetille sopimattomia matkatavaralisiä. Suureksi onnekseni vuokraisäntä oli niin joustava, että tilanteen poikkeuksellisuuden vuoksi sain päättää vuokrasopimukseni ilman irtisanomisaikaa ja saatoin vieläpä jättää tarinamme pääesineen säilytykseen Helsinkiin myöhempää noutoa varten - tässä vaiheessa elättelin vielä toivoa, että tilanne normalisoituisi pian ja koulutus jatkuisi jo kesän aikana.

Kuten sittemmin kävi ilmi, toiveeni kesäisestä tyyppikurssista oli turhan optimistinen. 

Kassi pääsi pitkän odottelun jälkeen kotiin heinäkuun lopulla, kun sille järjestyi kyyti pakun peräkontissa Keminmaahan asti, josta kävin sen noutamassa ohikulkumatkallani Ouluun. Sinänsähän yhden putkikassin tarina on maailman mittakaavassa aika mitätön nyanssi mutta päätin jakaa sen esimerkkinä siitä, minkälaisia logistiikkapulmia koronakevät saattoi aiheuttaa pienelle ihmiselle kaiken muun hämmingin lisäksi.