sunnuntai 23. kesäkuuta 2019

Vajaaksi jää

PIC-lentovaiheen alkaessa asetin puolileikilläni tavoitteeksi bongata kaikki Suomen viralliset lentopaikat ja laskeutua mahdollisimman monelle. Ihan kaikille en pystyisi laskeutumaan kahdesta syystä:
  1. Jopa mopo-Cessna on liian iso kone kaikkein pienimmille ultrakentille, ainakin koulun suunnitteluminimeillä katsottaessa.
  2. Koulu ei varsinaisesti kannusta laskeutumaan nurmi- tai sorakentille, joten jätän tässä kohtaa ne suosiolla pois laskuista.
Tätä kirjoittaessani minulla on bongattuna 65 kenttää 88 mahdollisesta ja laskettuna 47/70 (reaaliaikainen seuranta täällä). Päällikkölentoja on jäljellä enää 11 tuntia, eli vajaaksi jää - pitänee käydä kiertämässä puuttuvat kentät vaikka vuokrakoneella sitten joskus, kun olen isompi ja vähän vähemmän köyhä.

Jälkikäteen tarkastellessa projekti oli hieman yllättäen aivan toteutuskelpoinen kurssiin sisältyvien lentotuntien puitteissa. Mitä onnistuminen sitten olisi vaatinut? Seuraavassa muutama vinkki, jos joku muukin on tällaisesta huvituksesta innostunut.
  • Pohjois-Suomen kenttiä ei mitenkään ehdi kiertää näin hitaalla koneella pelkästään Etelä-Suomesta operoitaessa, eli lentoleiri (tai jopa pari pätkää) pohjoisessa on aivan ehdoton edellytys. Tämä meni minulla muuten putkeen, mutta syksyn reissulla oli paljon huonoja kelejä ja keväällä osa kentistä oli vielä lumen peitossa, ja sen myötä laskukelvottomia.
  • Melkein joka reissulla tulisi saada uusi rasti listalle (tai mielellään useampikin), jos poistuu harjoitusaluetta kauemmas. Laskukierrosta ja harjoitusaluettakin kestää lentää koska ne keikat ovat niin lyhyitä, että tiimaa ei juuri pala - minun "virheeni" oli, että ajoin muutaman kerran liikaa Rovaniemi-Kemi ja Rovaniemi-Oulu -välejä. 
  • Siirtymät kannattaa reitittää matkalle osuvien kenttien kautta, mikä on myös tosi mukavaa - muutama läpäri reitin varrella rytmittää mukavasti pitkää lentoa. Tuossa minun luvussani lasketuista kentistä todella suuri osa on näitä matkan varrella läpilaskettuja kenttiä.
  • Lentokonebensan saanti on nykyään yllättävän hankalaa ja vaatii huolellista suunnittelua, ettei reissussa käy nolosti. NOTAMit kannattaa ihan oikeasti tarkistaa ennen lähtöä - minun piti parikin kertaa suunnitella koko reitti uusiksi kun lähtöpäivän aamuna kävi ilmi, että suunnitellulla tankkauspaikalla on polttoainemittari rikki tai jokin muu yllättävä este.
Kaikkein tärkein vinkki on, että bongausprojektia ei kannata ottaa liian vakavasti. Vaikka tavoite jää minulla vielä toistaiseksi täyttymättä, niin joka reissulta tarttui mukaan oppia ja kokemusta - sehän tässä kuitenkin pääasia on. Ja lentämisestä nauttiminen.

perjantai 14. kesäkuuta 2019

Seikkailu

Jos uskoisin onneen niin sanoisin, että tänään oli vähän huonoa onnea. Todellisuudessahan tämä oli vain sarja epäsuotuisia sattumia.

Perjantai, eli kotiinpaluupäivä - olimme sopineet opettajan ja lentoparini kanssa, että aloitamme simuilut jo 7:30 jotta ehtisin aiemmalla junalla kotiin. Edellisenä iltana bongasin kuitenkin Biila Go -palvelusta palkallisen siirtoajon jonka onnistuin myös varaamaan, joten suunnitelma muuttui: lähtisinkin aiemman junan sijaan bussilla Tuusulaan ja sieltä autoliikkeen siirtoautolla Ouluun, josta loppumatka myöhemmällä junalla kotiin. Näin olisin kotona muutamaa tuntia myöhemmin mutta vastaavasti n. 100 euroa rikkaampana.

Aamun simusessiot menivät aivan mukavasti mutta sen jälkeen tapahtui epämukavuuksia useampaan otteeseen peräkkäin. Enää tämä ei edes harmita, pikemminkin huvittaa.

Sovittu siirtokeikkani peruuntui viime hetkellä, joten lähdin Tuusulan bussin sijaan lounaalle legendaariseen Malmin Pyöreään, pohtimaan samalla seuraavaa liikettä. Siirtoautoilun Facebook-ryhmässä näytti olevan tarjolla muitakin ajoja Ouluun mutta niistä ei saisi palkkaa, ainoastaan polttoaineet korvattaisiin ja ajopalkkana tulisi "ilmainen" matka. Tämä vaihtoehto ei houkuttanut: sarjalippumatkalla Helsingistä Rovaniemelle olisi sama kustannusvaikutus kuin tavallisella lipulla Oulusta Rovaniemelle, jolloin ajamisesta ei jäisi käytännössä mitään hyötyä käteen.

Mutta: juna oli jo sen verran täynnä, että edullista sarjalippupaikkaa ei pystynyt enää varaamaan vaan olisi pitänyt ostaa normaalihintainen lippu. Visuna miehenä rupesin katsomaan uudestaan niitä "ilmaisia" siirtoautoja Ouluun. Jotka nekin oli tässä välissä jo varattu.

Löysin vapaan auton Vantaalta Ylivieskaan, jolloin säästäisin kuitenkin muutaman kympin - ei kummoinen ajopalkka mutta sekin tuntuu tämänhetkisessä budjetissa ja minähän tykkään ajaa, joten olkoon. Varasin tuon siirron ja bussissa Vantaalle tarkistaessani yhteyshenkilön nimeä totesin, että tarjolle oli tullut parikin autoa ihan vieressä olevista liikkeistä Ouluun asti... no tämä oli jo sovittu joten Vantaan kautta Ylivieskaan mentiin.

Vantaalta saamassani autossa ei ollut USB-pistoketta ja sytkäripistokkeen teho ei riittänyt lataamaan puhelintani, joten akku rupesi hyytymään. Google-kartturi oli pakko vaientaa puolivälissä matkaa prosenttien pienentyessä - sillä seurauksella, että ajoin lopulta 20 kilometrin hukkalenkin. Kiroilen nykyään hyvin harvoin mutta tässä kohtaa pari painokelvotonta pääsi pihalle, kun huomasin tapahtuneen. Onneksi olin yksin eikä tangenttikaan ollut jumissa.

Alkuperäinen suunnitelma oli ennen loppujunailua ajella Ouluun kaksivuotiaalla Audilla ja kuitata siitä ihan kohtuullinen tuntipalkka. Lopulta päädyin ajamaan Ylivieskaan 11 vuotta vanhalla Ooppelilla, ja ihan ilmaiseksi.

Päivitys klo 23:58: juna oli n. 40 minuuttia myöhässä.

lauantai 8. kesäkuuta 2019

Nöyryys

Ei siis nöyryytys, ei nöyristely, vaan nöyryys. Nöyryys on tärkeä sana pitää mielessä.

Tänään minulla oli ohjelmassa kaksi identtistä simulaattorilentoa, NDB-majakoihin perustuvia odotuskuvioita ja lopuksi NDB-lähestyminen laskuun. 

Ensimmäinen keikka meni tosi hyvin, kaikki tuntui olevan hallinnassa ja mieleen hiipi petollinen hyvänolontunne - "tämähän sujuu mukavasti". Toisella reissulla ei mennyt yhtä hyvin, lähdin kerran ajamaan odotuskuviota väärälle puolelle ja lähestyminen olisi tositilanteessa pitänyt keskeyttää melkein heti alkuunsa. 

Palasin saman tien maanpinnalle. Avitaatio, myös simuloitu sellainen, pitää nöyränä. Simulaattorin kanssa saa onneksi mokailla vielä parikymmentä tuntia, se tulee varmasti säästämään pari hikikarpaloa sitten oikealla koneella lentäessä.

torstai 6. kesäkuuta 2019

Lippis

Koululla oli tänään oppilaskokous, jossa on tapana käydä läpi opintoihin liittyviä yleisiä asioita. Kokouksen loppuvaiheilla puheenjohtajana toiminut koulutuspäällikkömme rupesi avaamaan isoa pahvilaatikkoa, johon en aiemmin kiinnittänyt huomiota vaikka olisi ehkä pitänyt - iso mysteerilaatikko koulun tai työpaikan yhteistapahtumissa tietää yleensä jotakin jännää.

Kaikille oppilaille jaettiin Salpauslennon logolla varustetut lippalakit, joissa on ohimolla brodeeraus First Solo - näitä on ilmeisesti tarkoitus jakaa jatkossa siinä vaiheessa, kun oppilas suorittaa ensimmäisen yksinlentonsa. 

Lakki on lähes tismalleen samaa sävyä kuin yli viisitoista vuotta mukanani kulkenut mainosreppu, jonka alkuperäisen mainostajan logon olen härskisti peittänyt ilmavoimien ohjaajakurssin hihamerkillä. Eräs kanssaopiskelija huomasikin, että nämähän sopivat hyvin yhteen kun väri on melkein sama - selässä on First First yksinlennon ja päässä Second First yksinlennon tunnukset.

maanantai 27. toukokuuta 2019

Uuden elämän ensimmäinen vuosi

Toukokuun alussa tuli vuosi täyteen ammattilentäjän opintolinjan 2-2018 alkamisesta. Tässä kohtaa on sopiva hetki tehdä yhteenveto ensimmäisen vuoden sisällöistä.
  • Toukokuu: Kurssi alkaa PPL-teorioilla, lähiopetusta aina arkisin
  • Kesäkuu: Loput PPL-teoriat, lentokoulutus alkaa
  • Heinäkuu - elokuu: PPL-lentokoulutus (n. 25h)
  • Syyskuu - lokakuu: PPL-lentokoe, PIC-lentoja (n. 50h)
  • Marraskuu: Varaslähtö tuleviin teorioihin netistä löytyvillä aineistoilla
  • Joulukuu: IR-etäteoriat alkavat virallisestikin, sesonkirutistus taksitöissä
  • Tammi - helmikuu: IR-etäteoriat
  • Maaliskuu: IR-teorioiden lähijakso, etäteorioita
  • Huhtikuu: IR-teoriakokeet, PIC-lentoja
  • Toukokuu: PIC-lentoja, IR-simulaattorikoulutuksen aloitus
Kurssin alku toukokuusta elokuun loppuun oli hyvin intensiivistä, koulutusta oli käytännössä joka päivä ellei sitten lentovaiheessa sää estänyt toimintaa. PPL-vaiheen jälkeen opintoja pystyi tekemään varsin mukavasti omaan tahtiin, eli aikaa jäi esimerkiksi työssäkäynnille - PPL-vaiheen aikana se ei olisi onnistunut.

Nyt simulaattorikoulutuksen kanssa mennään taas melko tiiviiseen tahtiin, käytännössä joka arkipäivä on koulutusta.

Koska rakastan tilastoja, tässä vielä samat tapahtumat numeroina:
  • 25 reissua Helsinkiin
  • 148 tuntia lentokoneella (100 h päällikkönä, 57 h opettajan kanssa, 93 h matkalentoja, 5 h yölentoja)
  • 10 tuntia simulaattorilla
  • 273 nousua ja laskeutumista 
  • 11 000 harjoituskysymystä Aviationexam.comissa
  • 440 tuntia itsenäistä opiskelua*
  • 16 viranomaiskoetta (joista yksi piti uusia)
  • 130 Elovena-välipalakeksiä
*) Luokassa ja briiffaushuoneessa vietettyjä tunteja ei tullut kellotettua.

Työntäyteinen ja ikimuistoinen vuosi takana, ja ainakin toinen samankaltainen vielä edessä ennen kiitotien päässä siintävää istuinta etupenkissä...

Harkitsetko sinä tai joku läheisesi alalle hakeutumista? Kysy kommenteissa, jos jokin asia askarruttaa. Voit myös ehdottaa muuten vain, mitä haluaisit lukea tulevaisuudessa.

torstai 23. toukokuuta 2019

On Air

Mittarilentokoulutuksen simulaattorivaihe on nyt käynnissä, eli lähiviikkojen ajan vietän päiväni pimeässä kopissa opettajan ja lentoparin seurassa. Aivan käsittämättömän siistiä siis.

Tiedäthän, kun TV- ja radiostudioissa on oven päällä kyltti "On Air" joka syttyy, kun lähetys on käynnissä? Koulun simuhuoneen ovella on samanlainen. Kuten jo syksyllä ensitreffiemme jälkeen raportoin, FNPT2-laite vaatii hieman mielikuvitusta avitaatiotuntemusten synnyttämiseksi mutta hommansa se hoitaa erinomaisen hyvin.

Ennen jakson ensimmäistä lentoa opettaja alusti, että oikea lentokone on sitten paljon helpompi hallittava kuin tämä simulaattori - ja hyvä niin. Omakohtaisesti oli hyvin ilahduttavaa huomata, että vaikka bitti-Piperin ohjaaminen oli edelleen työlästä touhua, löytyi siihen jonkinlainen tolkku jo ensimmäisen lennon aikana. Edellisen simusession jälkeen lennetyt sata tuntia eivät ehkä ole menneet ihan hukkaan.

maanantai 13. toukokuuta 2019

Kolmastoista viidettä

Tänään tuli kuluneeksi 15 vuotta siitä, kun kotiuduin Kauhavalta. Ikimuistoinen, monella tavalla helpottava mutta myös kovin haikea päivä. Viimeiset ryhmäposeeraukset Fouga-patsaiden juurella, reservin ensimmäinen jalkamarssi rautatieasemalle vailla tarkkaa tietoa tulevasta... ja pitkä matka kotiin videovaunussa, jonka elokuvat olivat yhtä huonoja kuin aina ennenkin.

Välillä on kaduttanut, välillä ei. Juuri nyt kuitenkin tuntuu, että aika on mennyt kuten pitikin.

Päivämäärä 13.5. oli kurssin loppuvaiheilla reserviin siirtyvien tunnuslause: aina jos jokin asia otti päähän, todettiin vain "kolmastoista viidettä", viitaten silloin koittavaan kotiutumiseen.