Uusi normaali

Kylläpä aika rientää, kun on mukavaa. Tällä viikolla tuli kuluneeksi kaksi vuotta siitä, kun jäin opintovapaalle vanhasta työstäni ja korona-poikkeustilan alustakin on jo toista kuukautta. Alkuhämmennyksen jälkeen "uusi normaali" alkaa tuntua aivan vain "normaalilta" - tänäänkään ei tarvitse lähteä minnekään.

Tämän lähemmäs ilmailua en ole ihan vähään aikaan päässyt.

Vaikka koulutuksen keskeytyminen ja sen myötä työllistymisen siirtyminen harmittavat, on  poikkeustilassa (ainakin henkilökohtaisella tasolla) hyviäkin puolia. Arkikiireiden poistuessa on ollut aikaa touhuta kotona kaikkea sellaista, mihin normaalisti ei riitä aikaa. Kodin pienten korjaustöiden lista on lyhentynyt merkittävästi ja olen harrastanut liikuntaa enemmän kuin vuosikausiin. Harkitsen jopa uuden kestävyysjuoksuprojektin aloittamista - jos ei joukkotapahtumia järjestetä, niin voihan maran tai puolikkaan juosta itsekseenkin.

Yksi konkreettisimpia mittareita muutoksen mittakaavalle on autoilun väheneminen. Vanhoina hyvinä aikoina Volvon matkamittariin kertyi n. 150 kilometriä viikossa työ-, harrastus- ja kauppareissujen muodossa, tällä hetkellä ajoa tulee vajaa kymppi: kerran viikossa markettiin ja takaisin. Töpselihybridiä tarvitsee muutenkin tankata aika harvoin mutta nyt en edes tiedä, koska auto on tankattu viimeksi.

Lapsille tilanne on myös ollut aika erikoinen. Pitääkö iskän ja äiskän olla huolissaan, kun esikoinen kirjaimellisesti kiljui riemusta, kun eilen tuli tieto lähiopetuksen jatkumisesta?

Esikoisen sopeutuminen etäkouluun ja -harrastuksiin sekä datavälitteiseen seuraelämään on ollut aika helppoa mutta kuopus kaipaa sitäkin enemmän huomiota, kun ikätovereita ei ole nähnyt pitkään toviin. Onneksi minulla ei ole juurikaan työ- tai kouluhommia hoidettavana, joten voin viettää hänen kanssaan paljon aikaa - toivottavasti en tee ammattilaisten työtä tarpeettoman vaikeaksi opettaessani nuorempaa kotiesikoulu-henkisesti lukemaan ja laskemaan.

Liikkumisrajoitusten poistumista ja sitä seuraavaa lentoliikenteen elpymistä odotellessa jostain olisi hyvä keksiä kesätöitä. Olen jo lähetellyt pienen pinon hakemuksia, osa rekryistä on keskeytetty poikkeustilan vuoksi mutta kyllä ihmisiä aina välillä työllistyykin. Homma jatkuu.

Poikkeustila

Onneksi olen zombie-dystopioiden suuri ystävä, joten meneillään oleva poikkeustila ei tunnu erityisen vieraalta: Pienet selviytyjäjoukot ovat linnoittautuneet omiin oloihinsa. Kun ruoka loppuu, ryhmän vahvin  lähtee etsimään tarvikkeita autioituneesta marketista. Tukikohdan ulkopuolella muita ihmisiä vältellään ja jopa vähän pelätään - entä jos juuri TUO tartuttaa minutkin?

Isonkaan hädän tullen meillä ei ole mitään hätää.

Esimerkiksi moderni klassikko The Walking Dead (joko sarjakuvana, TV-sarjana tai pelinä) sekä leffapuolella 28 Days Later jatko-osineen ovat mainioita sisäänheittotuotteita genreen. Mikäli kuitenkin dystopiaviihde aiheuttaa ahdistusta, kannattaa ehkä jättää näihin tutustuminen koronapandemian jälkeiseen aikaan - muuten saattaa ruveta ahdistamaan liikaa, kun huomaa yllättävän runsaat yhtäläisyydet fiktion ja reaalimaailman kanssa.

Meneillään olevan poikkeustilan suurin poikkeus tavalliseen on luonnollisesti arjen totaalinen muuttuminen. Oma koulutukseni on keskeytetty, joten olen tällä hetkellä päätoiminen lasten- ja kodinhoitaja. Vaimo tekee normaalia työpäivää etänä, koululainen on etäkoulussa ja tarhaikäinen kotihoidossa. Meillä on asiat melko hyvin - etäilijöille on omat työtilansa, taloon tulee valokuitu ja - mikä tärkeintä - tarhaikäisellä on koronalomani myötä käytettävissään dedikoitu kaitsija.

Eikä siinä vielä kaikki, että aamulla ei saa/tarvitse lähteä mihinkään. Sehän on tavallaan ihan mukavaakin (ainakin vielä toistaiseksi), ettei tarvitse kiirehtiä tarhaan ja töihin. Kotoisia aamuja huomattavasti enemmän harmittaa se, että illalla ei saa lähteä mihinkään minne normaalisti menisi.

Tyypillisenä arkiviikkona kalenterissani on merkintöjä keskimäärin viidellä eri värillä: omat aikataulut grafiitilla/salvialla/mustikalla, perheen yhteiset menot laventelilla, isomman tytön menot basilikalla ja pienemmän tomaatilla, vaimon menot viinirypäleellä, jne. - aika värikästä arkea. Viime viikolla ensimmäinen reaktio silmän osuessa puhelimen kalenterinäkymään oli, että onko widgetti kaatunut kun näkyy pelkkää valkoista?

Lisääntyneen vapaa-ajan lisäksi mukavaa tässä poikkeustilassa on se, että koronaeristys pitää poissa myös perinteiset flunssa- ja vatsatautivirukset, joita normiarjessa kannetaan päiväkodista kotiin lähes yhtä paljon kuin piirustuksia. En ole epidemologi mutta voisin kuvitella, että tällainen katko sosiaalisessa kanssakäymisessä on huono uutinen ihan viruskunnalle ylipäätänsä? Toivotaan siis, että koronan lisäksi myös muut taudit pysyisivät ainakin vähän aikaa loitolla tämän tilanteen ansiosta.

Koronaloma

Ei ole varmaan kenellekään yllätys, että kaikki koulutus on keskeytetty myös Norralla koronatilanteen vuoksi.

Toistaiseksi viimeiseen koulupäivään kuuluivat kiinteästi kahvi ja käsidesi.

Tällä hetkellä vietän siis koronalomaa kotosalla ja etsin samalla jotakin tilapäistä työtä odotusajalle. Koulutuksemme on määrä jatkua heti kun tilanne normalisoituu mutta THL:n arvioita kuunnellessa vaikuttaa siltä, että se ei tule tapahtumaan ennen kesää.

Yhtiökoulutus alkoi

Alkuvuosi on ollut melko vauhdikas, kun heti ATPL-teorioiden perään piti paketoida sekä CPL-lennot, UPRT, että MCC-koulutus ennen maaliskuun alkua, jolloin Norran yhtiökoulutus alkoi. Ei se oikeastaan tehnyt edes tiukkaa - pelivaraa jäi melkein 60 tuntia siitä kun paluulento Berliinistä laskeutui Helsinkiin, ennen kuin piti olla turvatarkastuksessa toimiston portilla ensimmäisen koulutuspäivän merkeissä. Siinähän ehti käydä kotonakin kääntymässä.

Norran meille järjestämä koulutus alkaa konversiojaksolla, jonka aikana tutustumme yhtiöön yleisesti sekä erityisesti toimintaohjeisiin, joiden perusteella jokapäiväinen operointi pyörii. Konversiojakson jälkeen aloitetaan tyyppikurssi jolla opiskellaan tulevan työkalun (meidän tapauksessamme ATR 72-500) ruumiin- ja sielunelämää sekä turvallista käyttöä. Tyyppikurssin jälkeen koulutus jatkuu vielä jonkin aikaa linjalla määrättyjen kouluttajakapteenien kanssa, ennen kuin tulokkaasta tulee riviperämies jota voidaan rosteroida työvuoroihin kenen tahansa kapteenin pariksi.

Lähes kaikki työkoneet on jo maalattu mutta pienoismalleissa on vielä vanha NoRRA-väritys.

Ensimmäisen viikon jälkeen on hieman informaatioähkyinen, mutta muuten hyvin positiivinen fiilis. Uutta asiaa tulee valtavasti; lähtien uusista kurssikavereista ja jatkuen uusiin kouluttajiin, talon tapoihin ja paikkoihin sekä käytettäviin tietojärjestelmiin (joita on paljon). Tärkeimmät paikat, eli kahviautomaatit, vessat ja taukotilat, alkavat jo löytyä hyvällä varmuudella mutta melkein kaikki muu vaatii vielä tässä vaiheessa tietoista pohdintaa.

Kurssiasioiden lisäksi opettelua on vaatinut myös uusi tukikohta täällä periferiassa. Nyt kun opiskelu (ja myöhemmin työskentely) vaativat säännöllistä läsnäoloa pääkaupunkiseudulla, vuokrasin pitkästä aikaa huoneen kimppakämpästä ja sattuipa vielä, että talon muutkin asukkaat työskentelevät ilmailun parissa. Ensimmäisen viikon projektina on ollut löytää optimaaliset reitit ja aikataulut tukikohdasta toimistolle ja takaisin - systemaattisella optimoinnilla olen saanut 12 minuuttia pois keskimääräisestä matka-ajasta (N=4) ja parannettavaa on vielä ainakin viisi minuuttia, ennen kuin kolkutellaan ehtimisen turvamarginaaleja. Tätä varten olen luonnollisesti tehnyt laskentataulukon, koska kaikki on hauskempaa taulukoituna.

Ai niin - kuten ehkä jo huomasitkin, päätin jatkaa bloggaamista ainakin toistaiseksi - pitäähän ihmisellä harrastuksiakin olla. Kysymyksiä sekä ehdotuksia juttuaiheista voi esittää edelleen.

Nyt minä lähden viikonlopuksi kotiin.

MCC, the end(?)

Ammattilentäjän opintolinjan loppuhuipennus on ohjaamoyhteistyökurssi, joka tunnetaan myös englanninkielisestä Multi Crew Co-operation -nimestä muodostuvalla lyhenteellä MCC. Minun kohdallani MCC tarkoitti reilun viikon mittaista reissua Berliinin liepeille, Strausberg-nimiseen pikkukaupunkiin jossa toimii Salpauslennon yhteistyökumppani Aerotours.

MCC-kurssi suoritetaan parityöskentelynä ja parikseni päätyi huomattavasti minua kokeneempi pilotti, joka ei vain aiemmalla urallaan ollut tätä koulutusta tarvinnut. Kokeneemman ilmailijan viereen päätyminen on aina hyvä juttu, koska siinä oppii väkisinkin jotakin uutta - tai ainakin kuulee hyviä tarinoita lentouran varrelta. Tällä reissulla tuli molempia aivan kiitettävästi.

Koska kurssin tavoitteena on ohjaamoyhteistyön kouluttaminen ja harjoittelu, ei käytettävällä konetyypillä - tai käytännössä siis simulaattorilla - ole juurikaan merkitystä. Meidät istutettiin FNPT2-laitteeseen jonka esikuvana on Beechcraft King Air B200, joka oli sekä minulle että parilleni entuudestaan täysin vieras konetyyppi. Koulutuksen aikana tuotiinkin useaan otteeseen esille, että koska emme ole suorittamassa B200-tyyppikoulutusta, meiltä ei odoteta suvereenia järjestelmäosaamista ja lentoteknisissä asioissa voi aina kysyä neuvoa kouluttajalta - pari kertaa laitettiinkin simu parkkiin keskelle taivasta kun avioniikan käyttöä piti pähkäillä ennakoitua pidempään.

Vaikka MCC-kurssilla käytettävää laitetta ei tarvitse tuntea täydellisesti, oli ohjaamojulisteelle käyttöä iltaisin.

Koulutuksen alussa oli pari päivää teoriaa joiden jälkeen pääsimme tekemään tutustumisistunnon harjoituslaitteessa ennen varsinaisten koulutussessioiden (5 x 4 h) alkamista. Koulutusjakson keskelle osui simulaattorin varaustilanteesta johtuen (ennakkoon tiedossa ollut) parin päivän tauko, ilman sitä olisimme olleet valmiita viikossa mutta nyt olin reissussa yhteensä kymmenen päivää. No pääsinpä viettämään pari turistipäivää Berliinissä samalla reissulla.

Lennonharjoittelulaitteemme ei näytä päällisin puolin järin aerodynaamiselta.

Käytännön harjoitteet suoritettiin vuorotellen kapteenina ja perämiehenä, eli kumpikin sai harjoitella tärkeimmät skenaariot molemmissa rooleissa. Vaikka simussa ei ole oikeasti hengenvaaraa ja palavan moottorin virtuaaliliekitkin rajautuvat tämän tason laitteessa visuaalin ulkopuolelle, on se vain jännä huomata kuinka syke nousee kun tehdään lähestymistä huonossa kelissä, toinen moottori on hajonnut jo lentoonlähdössä ja se viimeinenkin syttyy palamaan muutaman mailin päässä kentästä.

Sisäpuolella sentään on ihan mukavasti lentämisen meininkiä.

Toinen mielenkiintoinen ilmiö oli se, että kuinka nopeasti ongelmien kasaantuminen muodostuu isoksi ongelmaksi. Hydrauliikkavika? Nou hätä. Paineistusongelma? Tulee jo vähän kiireen tuntua. Lisätään pinoon vielä sinänsä yksinkertainen generaattorihäiriö, niin äkkiä on checklistat ja lähestymisbriiffit aivan kesken kun mailin päästä pitäisi olla jo liukupolussa kiinni. Eihän tuollaista tapahdu tosielämässä mutta tilanne havainnollisti hyvin, miltä oppikirjoista tuttu task saturation näyttää käytännössä ja miten sen kanssa voi yrittää tulla toimeen. 

MCC:n myötä ammattilentäjän opintolinja tuli minun osaltani päätökseen, eli leikillisesti sanoen - ja Kelan mielestä ihan tosissaankin sanoen - olen nyt "valmistunut koulusta". Isoja valmistujaisjuhlia en ajatellut pitää, valmiita lentäjiä kun on vain hautausmaalla, joten sanotaan vaikka niin, että olen nyt valmis seuraavaan koulutusvaiheeseen (joka alkaakin heti maanantaina Norran perämieskurssin muodossa).

Perustaessani tämän blogin ajattelin pitää sitä ainakin opintojen loppuun asti, eli siinä mielessä projektin ensisijainen tavoite on nyt täyttynyt. Pohdiskelen vielä, että jatkaisinko bloggailua myös tästä eteenpäin vaiko en - ilmoitan päätöksestäni täällä maaliskuun loppuun mennessä.

Kiitos tähänastisesta kiinnostuksesta kaikille lukijoille! 

Aamuksi reissuun

Vaikka pidän itseäni aamuihmisenä on pakko myöntää, että 0545 lähtevä lento tuntuu vähän epämiellyttävältä. Koska istuinpaikkani oli vasta rivillä 11, minulle riitti kun olin kentällä boardingin alkaessa mutta kohtapa sitä pääsee nauttimaan etupenkkipaikan myötä vielä aikaisemmista herätyksistä, joten ei passaa valittaa.

Auringonnousu lentopinnoilla jaksaa säväyttää, ainakin vielä tässä vaiheessa koulutusta.

Rovaniemi - Helsinki siis aamukoneella, jonka jälkeen aamupala ja asioiden hoitoa Vantaalla. Alkuillasta matka jatkuu kohti Berliiniä ja MCC-kurssia, jonka jälkeen peruskoulutus on paketissa.

Toiset jäähyväiset Malmille: Advanced UPRT

Uuden EASA-määräyksen myötä uuden pilotin täytyy suorittaa ennen ensimmäistä tyyppikurssia Advanced Upset Prevention and Recovery Training eli kavereiden kesken Advanced UPRT -koulutus. Pakettiin sisältyy viisi tuntia teoriaa ja kolme tuntia lentämistä, jotka kävin suorittamassa Malmilla (jolle ehdin jo kertaalleen jättää hyvästit).

Tänään tuli yksi todistus lisää. Modulaarisella opintolinjalla näitä kertyy melkoinen nippu.

Joistakin ennakkokäsityksistä poiketen UPRT-lentojen suorittamiseen riittää ns. utility-luokan kone, ja Salpauslennolla homma hoidetaan vanhalla tutulla mopo-Cessnalla. Koulutuksen tavoite on lisätä osaamista epätavallisten lentoliikkeiden välttämiseen ja niistä palautumiseen, eli käytännössä ajetaan erilaisia sakkauksia sekä muita mukavia liikkeitä ja harjoitellaan oikeaoppisia oikaisuja.

Peruskoulutukseeni ei kuulu tämän jälkeen enää yhtään lentotuntia oikealla koneella, se homma jatkuu vasta tyyppikurssilla. Ensi viikolla lähden Berliiniin suorittamaan Multi Crew Co-operation eli MCC-kurssin (24 h teoriaa ja 20 h simua), jonka jälkeen ammattilentäjän opintolinja on minun osaltani paketissa.